Suomen perustutkimus on kriisissä

Olen huolestuneena seurannut koulutussäästöjen aiheuttamia lamaannuttavia seurauksia tutkimusalalla. Säästöt ovat toimineet siten, että yliopistoissa on tehty huomattavia henkilöstövähennyksiä. Professoriliiton tuoreen selvityksen (22.2.2019, kannanotto: Professorivähennykset on pysäytettävä) mukaan vuonna 2018 Suomessa oli 429 professoria vähemmän kuin vuonna 2009. Se on liki 18% vähemmän tieteen ylintä asiantuntemusta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Suomessa tehdään entistä vähemmän perustutkimusta. Toimivaa tutkimusryhmää johtaa professori, joka antaa oppilaitoksessaan ylintä opetusta ja omalla asiantuntemuksellaan vie tutkimusta kohti tulevaisuuden innovaatioita. Pätevällä professorilla on tukenaan laaja kansainvälinen tutkijaverkosto, joka auttaa häntä kehittämään tutkimusta ja omaa tieteenalaansa tulevaisuuden ehdoilla.

Julkisuudessa on usein harhaanjohtavasti väitetty, että henkilöstövähennykset yliopistoissa johtaisivat tehokkuuteen, koska on saatu “löysät pois”. Tämä ei pidä paikkaansa. Jäljelle jäänyt yliopistojen tutkimustoiminta ei toimi enää tehokkaasti. Kun hallitus on kiristänyt rahoitusta, se on samaan aikaan lisännyt poliittista ohjausta, mikä ilmenee kilpailutetun rahoituksen määrän lisäämisenä. Jopa 70% tutkimusryhmän rahoituksesta voi koostua lyhytaikaisesta projektirahoituksesta. Näin suuri kilpailutetun rahan osuus on johtanut siihen, että leijonanosa niin professoreiden kuin päätutkijoidenkin työajasta kuluu hallinnon pyörittämiseen ja uusien hakemusten kirjoittamiseen. Kaikki paperin pyörittelyyn kuluva työaika on pois tutkimusryhmän koko olemassaolon tarkoituksesta – tieteen tekemisestä.

Tutkijoista on tullut pätkätyöläisiä, joiden tulevaisuus on epävarma. Tämä heikentää työssä jaksamista ja motivaatiota. Tutkijoiden muutto ulkomaille onkin kiihtynyt viime vuosina. Kun kysyntää ja arvostusta riittää rajojen ulkopuolella myös muille suomalaisille korkeakoulutetuille, on osaamisvaihtotase kääntynyt negatiiviseksi.

Tieteen kehityssuunta Suomessa johtaa vääjäämättä siihen, että Suomi on tipahtamassa länsimaiden kehityksestä. Meistä tulee perävaunu junaan, jonka veturi löytyy muualta. Tulevaisuudessa lähimmät verrokkimaamme ovat akselilla Puola-Romania. Tämänsuuntainen kehitys on kuitenkin vielä pysäytettävissä. Se vaatii politiikan suunnan muutosta tiedemyönteiseksi. Kyse on arvoista. Ensimmäinen korjaava askel on vähentää keskinäisen kilpailun määrää siirtämällä Suomen Akatemian kilpailtua rahoitusta takaisin yliopistojen perusrahoitukseen. Tutkimusryhmien keskinäistä yhteistyötä on lisättävä, ei keskinäistä kilpailua.