Korostetaan yksilöllisyyttä kollektiivisuuden sijaan

Maaret Kallion blogin ”Opettaja esitti oppilailleen kysymyksen, johon kiteytyy merkityksellisen elämän ydin – Mitä sinä vastaisit?” innoittamana esitän tässä nyt oman vastineeni.

Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.

Toivon todella, että uusi vuosikymmen ajaa viimein kollektiivisuuden korostamisen ohi, kohti aidompaa yksilöllisyyden korostamista ilman häpeän tunnetta. Haluaisin, että pääsemme pois sellaisesta syyllistävästä ajatusmaailmasta, jonka mukaan oman yksilöllisyyden korostaminen olisi itsekästä tai toisten ihmisten riistämistä. Esitän edelleen sellaisen toivomuksen, että voisimme viimeistään tällä vuosikymmenellä unohtaa sen harhakuvitelman, jonka mukaan oman onnellisuuden tavoittelu olisi lähtökohtaisesti pois muilta ihmisiltä.

Itsensä hahmottaminen yhtenä meitä ohjaavan koneiston pyöränä ja oman ihmisarvonsa rakentaminen vain sen pohjalta, miten yhteiskunta  hyötyisi eniten ihmisen suorittamasta työnteosta, johtaa ennen pitkää itsenäisen yksilön luhistumiseen sisältäpäin. Tällainen ajatusmaailma saa pahimmillaan ihmisen rakentamaan lisää valheellista merkityksellisyyttä elämälleen ja mahdollisesti lisäämään lähinnä muuta yhteiskuntaa hyödyttävää uurastuksen määrää. Tällöin ihminen ei uskalla irroittautua muurahaisten yhteisestä pesästä. Tässä tilanteessa, jos ihminen tuottaa hyötyä lähinnä muille, hän ei  itse koe saavuttavansa aidosti mitään ja elää siten ikuisessa epäonnistumisen mielialassa.

Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä ympärilleen – tämä pitää paikkaansa. Melko harvat tässä maailmassa pystyvät erakkona elämään onnellista elämää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että juuri sinun pitäisi tavoitella kollektiivista hyvän olon tunnetta. Se ei tarkoita sitä, että teet mitä tahansa työtä muiden määräämässä tahdissa ja muiden määrittelemällä palkalla.

On täyttä hölynpölyä uskoa, että ihmisellä tulee olla “kutsumusammatti”, missä merkityksellistä on vain se, miten ihminen kuuliaisena uurastaa “yhteisen hyvän”  puolesta – palkasta viis veisaamatta. Vastakohtana tälle näennäiselle merkityksellisyydelle on se tyhjiö, johon sellainen ihminen väistämättä tipahtaa, joka uskoo oman ihmisarvonsa määräytyvän tältä pohjalta. Työtön on toisin sanoen täysin hyödytön ihminen tällaisen yhteiskunnan silmissä tai siten hän ainakin itse uskoo. Sosiaaliturvan varassa elävät ihmiset ovat hylkiöitä. Ihminen on tällaisessa ajatusmaailmassa velvoitettu tekemään vaikka työtä ilman palkkaa, jotta säilyttäisi jonkinlaisen ihmisarvon muiden silmissä tai viime kädessä omassa pääkopassaan.

Pitää nähdä se totuus kaiken harmauden keskellä, että työttömyys tai sosiaaliturvan varassa eläminen ei useimmissa tapauksessa ole yksilön omaa syytä. Se on uusiutumiskyvyttömän yhteiskunnan itse aiheuttama ongelma. Myös “yhteisestä kassasta” maksettu sosiaaliturva saa heikoimmat yksilöt vajoamaan passiivisuuden tilaan, silloin kun yhteiskunta on unohtanut rakentaa kannustimet työntekoon, itsensä toteuttamiseen ja yrittäjyyteen. Ratkaisu ei ole silloin entistä kireämpi verotus ja sosiaaliturvan nosto. Tällöin kannustimet työntekoon heikkenevät entisestään. Paras ratkaisu työttömyyden ongelmaan olisi jonkinlainen perustulo, jolloin sosiaaliturvaloukussa elävä yksilö voisi aidosti pyrkiä kohti parempaa elämää työnteon ja yrittäjyyden kautta ilman alituista pelkoa, että yhteiskunta lopulta rankaisee pienimmästäkin ponnistelusta kohti parempaa elämää. Nykyisessä muodossaan sosiaaliturvalla saa elää passiivista elämää, mutta yritteliäisyyttä ei suvaita. Nurinkurista!

Lähtökohtana pitäisikin olla se, että minä, koska olen ainutlaatuinen yksilö, voin vapaasti tavoitella itselleni ja lähipiirilleni onnellisuuden maksimointia. Jos uskon, että raha tuo lisää onnellisuutta, niin siinäkään ei ole mitään väärää. Voin silloin hyvällä omallatunnolla ehostaa itseäni ja koristaa omaa ulkokuortani. Voin vapaasti pistäytyä manikyyrillä, pedikyyrillä, fysioterapeutilla, psykoterapeutilla, kampaajalla, hierojalla ja plastiikkakirurgilla ilman, että siinä olisi hitustakaan  jotain, mitä muut voisivat moralisoida. Ostamalla yksityisiä palveluita, pyöritän silloin yrittäjävetoista palveluyhteiskuntaa,  ja se on se paras välillinen hyöty, jonka yhteiskunnalle juuri siinä tilanteessa annan. Jos tienaan enemmän kuin muut, niin maksan myös enemmän veroja muun yhteiskunnan hyväksi. Tämä tilanne on syntynyt todennäköisesti siksi, että olen uskaltanut erottautua muusta ihmislaumasta ja kulkenut omia polkujani. Olen uskaltanut pyytää palkankorotuksia ja olen uskaltanut korottaa omaa taksaani ilman takaraivossa jyskyttävää “sosiaalista omaatuntoa”.

Nuori, voit rohkeasti lähteä opiskelemaan ja kokeilemaan sinua kiinnostavaa alaa. Kutsumusammatteja ei ole olemassa. Jos huomaat jossain kohdin valinneesi  väärän alan, missä tekeminen ei tuota sinulle sisäistä tyydytystä, niin voit siinä tilanteessa miettiä jotain muuta vaihtoehtoa tilalle. Ei ole olemassa yhtä ainutta polkua valita oma uransa, jossa toimii koko loppuelämänsä, vaan valinnanvaraa ja vaihtoehtoja on paljon. Ei ole väärin, vaikka et heti kokisikaan “sisäistä paloa” opiskelemaasi ammattia kohtaan. Joskus parempi vaihtoehto on tehdä edes jotakin matkalla kohti jotain vielä merkityksellisempää.

Merkitys ihmisen elämälle nousee sisäisestä tasapainosta ja siitä tunteesta, että on itse oman elämänsä ohjaksissa. Pääasia, että jollain tasolla menee eteenpäin elämässään eikä antaudu passiivisuuden tilaan, sellaiseen, jossa ohjaimissa onkin joku toinen kuin sinä itse. Eteenpäin voi omassa elämässään päästä vaikka lukemalla Dostojevskiä vaikkei siitä juuri sillä hetkellä kokisi olevan hyötyä muulle yhteiskunnalle. Joskus parhaimmat ideat vaativat kypsyttelyä, aikaa ja kuunkiertoa. Älä kuitenkaan laita muita joutilaisuutesi maksumieheksi vaan ansaitse itse oma joutilaisuutesi. Tee mieluummin edes jotain, millä pääset elämässäsi seuraavalle askelmalle. Tee vaikka jotain, millä erottaudut tilastollisesta keskitiestä, koska juuri sellainen tekeminen usein tai ennen pitkää johtaa myös muuta yhteiskuntaa eteenpäin.

Rakennathan elämäsi mieluummin sille pohjalle minkälainen tekeminen tuo juuri sinulle suurinta henkilökohtaista tyydytystä. Voit myös miettiä  sitä, miten saisit omat kykysi parhaiten valjastettua siten, että koet aitoa tekemisen iloa. Maksimoi ensin puhtaalla omallatunnolla oma hyvä olosi, koska vain sitä kautta voit tuottaa hyötyä myös muille. Ajatusmaailmasi ei lähtökohtaisesti kannattaisi lähteä siitä, että miten voit olla avuksi tai hyödyksi muille. Harvasta tulee Äiti Teresa.

Ymmärrä myös oma arvosi. Osaa hinnoitella oma ajankäyttösi oikein. Älä tee ilmaista työtä tai rehki paita märkänä vuosikausia minimipalkalla, koska sellaisesta hyötyy lähinnä joku toinen sinua enemmän. Voit auttaa apua tarvitsevia vapaaehtoisesti, jos se tuo sisäistä tyydytystä elämääsi. Voit myös puhtaalla omallatunnolla olla auttamatta muita, olla pyrkimättä olemaan hyvä ihminen moralistien silmissä. Joskus riittää, että sinä kuljet itse valitsemallasi polulla, omalla yksilöllisellä tyylilläsi eteenpäin ja kenties sillä tavoin toimit vapaan elämän mallina joillekin muille, sinua aremmille. Me olemme loppupeleissä yksilöitä kaikki. Yhteiskunnan tulee palvella  yksilöitä, ei toisinpäin.