Hankintapäällikkö syö pöydästäsi

Julkaistu US:ssa 26.1.2017

Helsingissä paljastui viime viikolla käsittämättömän laaja korruptiovyyhti, jonka päätekijän, aiemman opetusviraston tietohallintopäällikön, epäillään vetäneen välistä useita miljoonia euroja mm. koulujen tietotekniikkahankintoihin korvamerkittyä rahaa.

Tapauksen yhteydessä HS vihjaili, että kyseessä on kuitenkin laajempi ongelma koulujen ja opetusviraston välillä”Kentällä havaitut puutteet on järjestelmällisesti sivuutettu, mikä osaltaan mahdollistaa vilpin. Jos koululta tulee vaikka viestiä oudoista tvt-tekniikkaeristä, joita kukaan ei ole pyytänyt, viesteihin suhtaudutaan ylimalkaisesti ja asiaa ei kunnolla selvitetä”, kuvailee lähde viraston sisältä.

Nimettömän opettajan mielipide: ”Opetusviraston hallinnon toimintakulttuuri on pakottava, käskyttävä ja ylhäältä alaspäin toimiva.”

Tätä opettajan näkemystä vahvistaa opetusviraston tiedotus korruptioasiasta. Opetusvirasto tiedotti korruptioepäilyjen tultua julki, että se on uudistanut tietotekniikkahankintojaan koskevia tilauskäytäntöjään jo keväällä 2016. Osa näistä uusista käytännöistä vaikuttaa ulospäin ihan hyviltä uudistuksilta, kuten budjettiseuranta ja koulukohtainen tilausjärjestelmä. Kuitenkin opetusvirasto lisäksi vaatii, että koulujen ja viraston tietotekniikkalaitteista tehdään jatkossa inventointi neljästi vuodessa.

”Aiemmin on edellytetty, että inventointi tehdään vuosittain. Seurantaa tullaan myös lisäämään.”

Helsingin koulut opetusviraston tehovalvonnassa (ei kuvassa oleva)

Reaktio on tyypillinen virastoreaktio. Aletaan kyttäillä asiakkaita tarkemmin, kun muutakaan ei osata tehdä. Tämäntyyppinen virkamiesmentaliteetti on varsin tuttua esim. TE-toimiston asiakkaille. Opetusviraston mielestä kyttäyksen lisääminen on vastaus ongelmiin. Nyt on hämärtynyt se tosiasia, että veronmaksajien rahojen mahdollinen kähmijä oli tässä tapauksessa hankintapäällikkö eikä koulujen henkilöstö. Neljä kertaa vuodessa tapahtuva inventointi lisää koulujen työtaakkaa aivan tarpeettomasti. Myös ”seurannan lisääminen” tarkoittaa lisää töitä niin virkamiehille kuin koulujen vastaaville henkilöille. Toisin sanoen: lisää valvontaa ja byrokratiaa.

Opetusviraston on syytäkin katsoa itseään peiliin, kun ei ole piitannut koulujen ilmoittamista epäselvyyksistä hankinnoissa ja tällaisen sormien läpi katselun on annettu jatkua kymmenen vuotta. Nythän ei ole kyse aivan pikku summista, vaan miljoonista euroista. Opetusvirastossa ei vain ole välitetty koko asiasta, kun kyse ei ole omista rahoista vaan veronmaksajien rahoista. Ongelma on ennen muuta välinpitämättömät ja leipiintyneet virkamiehet.

Opetusviraston tapaus ei ole suinkaan ainoa laatuaan, koska viime syksynä käräjäoikeus tuomitsi Helsingin rakennusvirastoa vuosia huijanneen lahjusringin pääpukarit toiminnastaan. Kaupungilta huijatun rahamäärän arvo oli 540 000 euroa.

Kyttäyksen lisääminen ei ole kenenkään etujen mukaista. Avoimuus ja asiantuntijuus hankinnoissa sekä jouhevampi yhteistyö koulujen ja opetusviraston välillä voisi auttaa asiaa. Julkaistaan hankinnat vaikka kaikkien nähtäväksi, kuten valtuutettu Otso Kivekäs ehdotti. Koulut voisivat tiedottaa avoimesti myös vanhemmille, mitä hankintoja kouluissa tehdään. Ei rakenneta uusia tai vahvisteta vanhoja norsunluutorni-tyyppisiä asetelmia, vaan yritetään purkaa niitä!

Helsingissä on nyt syytä perata opetusviraston lisäksi kaikkien muidenkin virastojen käytännöt, ettei uusia kavallus/korruptiotapauksia putkahtaisi esille niin kuin sieniä sateella.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen kuntavaaliehdokas 2017, joka ajaa avoimuutta päätöksentekoon Helsingissä.

Uusi alkoholilaki – holhouspolitiikan huipentuma

Julkaistu US:ssa 28.11.2016

Suomessa on syvään juurtunut usko holhoavan alkoholipolitiikan ylivertaisuuteen alkoholin aiheuttamien kansanterveydellisten haittojen ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on valjastettu suoltamaan holhouspolitiikkaa tukevia lausuntoja ja raportteja. Vitkuttelu alkoholilakiesityksen kanssa kuuluu asiaan. Koska kyse on suomalaisten tunteita kuohuttavasta asiasta, päätettiin lakiesitys tuoda eduskuntaan vasta kuntavaalien jälkeen.

Suomi on osa EU:ta, mutta haraa epätoivoisesti eurooppalaista vapautta vastaan. Me täällä Pohjolan Impivaarassa haluamme ”omintakeiseen kansanluonteeseen” vedoten kieltää vapaan alkoholikulttuurin ja samalla pönkittää Alkon monopoliasemaa. Kun viinarallia Viroon ei saa kiellettyä, ja  valtio toisaalta tukee juopottelureissuja matkustajalaivoille myönnettävien yritystukien muodossa, niin kieltolistan ainoaksi vaihtoehdoksi jäi alkoholin nettikaupan kieltäminen – tai ainakin yritys kieltää nettikauppa. EU:n tuomioistuin sitten päättäköön, onko tämä EU:n kilpailulainsäädännön mukaista.

Valitettavasti sosiaali- ja terveysministeriön kansanterveystyö alkoholihaittojen ehkäisemiseksi on täysin epäuskottavaa. Päihteiden aiheuttamia haittoja pitäisi ehkäistä ja samalla alkoholiverotuksen tuomista euroista olisi pidettävä kiinni. Valtion harjoittama kaksinaismoralismi – vaikka onkin koko nykyisen alkoholipolitiikan tunnetuimpia epäkohtia – saa poliitikkojen toimesta jatkua yhä edelleen. Uudessa lakiesityksessä ei ole ainuttakaan kohtaa, joka horjuttaisi Alkon monopoliasemaa. Kuitenkin Alkon monopolin ylläpitäminen nakertaa jatkuvasti koko kansanterveystyön uskottavuutta.

Tilastojen valossa Suomen holhoava alkoholipolitiikka ei ole johtanut vapaampaa alkoholikulttuuria noudattavia maita pienempään alkoholin kulutukseen, mikä ilmenee  esimerkiksi WHO:n maailmanlaajuisesta alkoholinkulutuksen raportista. Alkoholinkulutus henkeä kohden (litraa puhdasta alkoholia) vuosina 2008-2010 oli Suomessa 12,3, Virossa 10,3, Saksassa 11,8, Ranskassa 12,2 ja keskimäärin koko EU-alueella 10,9. Suurempi alkoholinkulutus korreloi alkoholihaittojen kanssa, mutta tiukempi holhous (alkoholin saatavuuden rajoittaminen ja kireä verotus) ei näiden tilastojen valossa näytä korreloivan vähäisemmän alkoholinkulutuksen kanssa.

Uusi alkoholilakiesitys on pelkkää tyhjänpäiväistä näpertelyä. Höllennyksiä toisaalla yritetään kumota tiukennuksilla toisessa kohdin. Yksi erikoisimmista ratkaisuista on kaupassa myytävien juomien prosenttirajan nosto 4,7%:sta 5,5%:n. Tämä sallisi ns. nelosoluen tulon kauppoihin – ”nelosolut” tosin poistui alkoholilaista jo 1994, yli 20 vuotta sitten. Todellinen uudistus järjellisempään suuntaan olisi ollut kaikkien vahvojen oluiden ja viinin myynnin salliminen kaupoissa ilman keinotekoista prosenttirajaa. Vahvoilla oluilla tarkoitan olutharrastajien suosimia erityyppisiä oluita, joihin tavallinen Koffin punaisen tai Karhun nelosen suurkuluttaja ei edelleenkään koskisi niiden kalliimman hinnan vuoksi.

Perusasetelma ei uudessa alkoholilaissa ole muuttumassa miksikään: Suomessa on tulevaisuudessakin valtion monopoli, Alko. Kuitenkin meidän olisi jo vähitellen ymmärrettävä, ettei Suomi voi loputtomiin leikkiä olevansa Pohjolan perukoiden suljettu systeemi, joka toteuttaa Euroopan Unionin keskeistä periaatetta eli tavaroiden vapaata liikkuvuutta silloin, kun se sille sattuu sopimaan. Parempi olisi suosiolla yhtenäistää käytäntöjä muun Euroopan kanssa. Ensimmäinen askel todellisen uudistumisen tiellä olisi Alkon yksityistäminen. Voin vain kuvitella, miten monta kertaa jono ulottuisikaan korttelin ympäri, kun katajainen kansa tuulipuvuissaan ryntäisi osallistumaan tähän todelliseen kansallisantiin. Monopoli-Alkosta eroon pääseminen tietäisi loppua myös valtion kaksinaismoralismille. Kansanterveystyön tekeminen voitaisiin aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja jos alkoholia ei valtion toimesta mystifioitaisi, voisi kansalaisten suhtautuminen alkoholiin muuttuakin pikku hiljaa. Kenties alkoholi ei tulevaisuudessa enää olisikaan päivänpolttava puheenaihe.

Kannatan vaihtoehtoista alkoholipolitiikkaa: sallitaan vapaampi alkoholin nauttiminen kansalle, samalla kun kohdistetaan ennaltaehkäisevä päihdetyö tehokkaammin oikeaan osoitteeseen: syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin ja pitkäaikaistyöttömiin.