Kesän projektini: tunnista ja kuvaa 100 luonnonvaraista kukkaa

Maitohorsmat

Sain 4. kesäkuuta aloittamani valokuvausprojektin,”tunnista ja kuvaa 100 luonnonvaraista kukkivaa kasvia Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi”, valmiiksi eilen 18. heinäkuuta. Aikaa tuon kukkamäärän keräämiseen  kului siis puolitoista kuukautta. Projekti alkoi valkovuokoista (huom. myöhäinen aloitusaika) ja päättyi vuohenputkeen. Tämä blogi kertoo projektini taustoista ja sen aikana tekemistäni luontohavannoista. Kokoelmani löytyy kokonaisuudessaan Pinterestistä: https://fi.pinterest.com/johannavendelin/100-finnish-summer-flowers/

Projektin taustaa

Olen omistanut vasta vähän aikaa digitaalisen järjestelmäkameran. Aikomuksena oli uuden kameran myötä opetella myös valokuvaamaan ”oikeasti”. Tämä tavoite alkoi toteutua viime talvena, jolloin aloitin työväenopistolla valokuvauskurssin. Monet minulle aiemmin tuntemattomat kameran säädöt tulivat kevään myötä pikkuhiljaa tutuiksi. Nyt vain pitäisi soveltaa oppeja käytäntöön. Varastin tutultani idean kuvata 100 luonnonvaraista kukkivaa kasvia. Tässä projektissa sain yhdistettyä sekä valokuvauksen, että luonnon monimuotoisuuden tutkiskelun, mikä on toinen suurista mielenkiintoni kohteista.

Raunioyrtti (Pori, Kirjurinluoto)

Alotin kuvaamisen siis kesäkuun alussa ja nyt heinäkuun 18. päivänä sain projektin valmiiksi. Kuvia kertyi lopulta yli sata, mutta toisaalta päädyin poistamaan välistä muutamia numeroituja kuvia, koska totesin niiden olevan enemmän tai vähemmän kaksoiskappaleita. Tämä kertonee osittaisesta tunnistamisen vaikeudesta. Kokonaismäärä on siis lopulta 102. Tietyistä kukista voi olla kaksikin kuvaa (toinen numeroimaton), jos olen toisella kerralla todennut saaneeni paremman otoksen. En ole kasviasiantuntija, joten olen tunnistanut suurimman osan kukista hyödyntäen loistavaa luontoportti-sivustoa, http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/ lähinnä selailumenetelmällä. Myös kasvien latinankieliset nimet on poimittu. ko. sivustoilta. Osa tunnistuksista on tehty tuttuni kokoelmaa nuuskien. Osa tunnistuksista on edelleen epävarmoja, mutta parhaita ”veikkauksia”, joihin pääsin ilman asiantuntijoiden apua. Vartiosaaressa tosin sain apua tunnistukseen luontopolun kiertäneeltä porukalta, joten kiitos siitä! Osa alalajeista on vaikeaa erotella toisistaan, mutta aivan absoluuttiseen tunnistukseen en ole pyrkinytkään käyttämäni ajan puitteissa. Otan mielelläni vastaan kommentteja mahdollisista virheellisistä tulkinnoista.

Kuvauspaikat

Etsiskelin ja kuvasin lähinnä Helsingin alueella: Haaga, Munkkiniemi, Pitäjänmäki, Ruskeasuo, Pasila ja Vartiosaari. Näistä kaupunginosista löytyy tienpenkkaa, merenrantaa, lehtoa (Vartiosaari), Keskuspuisto, niittyä ja kosteikkoa (Haagan alppiruusupuisto). Lisäksi kuvasin mökkini ympäristössä Salon Suomusjärvellä, josta löytyy lähinnä kangasmetsää, metsälammen reunustaa ja metsätien penkkaa. Automatkalla Pohjanmaalla ja Satakunnan alueella täydensin kokoelmaani. Näillä alueilla kuvasin teiden varsilla, vanhan maatalon ympäristössä Kauhajoella ja kosteikossa (Porin Kirjurinluoto).

Vartiosaaren harvinaiset kukat

Helsingin alueella Vartiosaari on yksi suhteellisen koskemattomista luonnontilaisista alueista. Oleskelin Vartiosaaressa pari vuorokautta juhannuksen jälkeen ja useimmat kuvat siellä näpsäisin Vartiosaaren luontopolun varrelta. Maaperä on Vartiosaaressa lehtomaisen rehevää, mutta lisäksi löytyy rantakallioita. Kokoelmani kenties harvinaisin kukka löytyikin

Lehtomaitikka, Melampyrum nemorosum

Vartiosaaresta: lehtomaitikka, jonka levinnäisyysalue Suomessa on melko suppea. Vartiosaaressa lehtomaitikka muodostaa paikoin runsaitakin kasvustoja. Toukokuussa olisi tosin voinut Vartiosaaressa tavata uhanalaisen rantaruttojuuren, Petasites spurius, jonka ainoa vakiintunut kasvupaikka Suomessa löytyy Vartiosaaresta. Helsingin suunnitelmat rakentaa ja ottaa Vartiosaari asuinkäyttöön kuulostavatkin hyvin kyseenalaisilta tällaisen ainutlaatuisen luontosaaren ollessa kyseessä.

 

Vartiosaaren lehtomaitikkaniitty

Missä luuraavat kissankellot?

Honkajoen kissankellot

Lähes jokainen tuntee kissankellon ainakin nimeltä. Lähempi tarkasteluni osoitti kuitenkin, että yksittäiset kellokasvit siellä täällä niityillä osoittautuivat poikeuksetta harakankelloiksi. Heräsi kysymys, että mihin ovat kissankellot kadonneet? Tässä on pieni ristiriita, koska Wikipedian mukaan kissankello on koko maassa yleinen, mutta minä sain autoilla Satakuntaan asti löytääkseni kissankellon. Satakunnassa vastaan tuli pieni päällystetty sivutie Honkajoella, jossa yllättäen oli hyvin runsaastikin kissankelloja tien molemmin puolin noin kilometrin pätkällä. En tiedä, mikä kyseisestä tienpenkasta tekee niin otollisen kasvupaikan juuri kissankellolle, mutta melko varmaa on, että lupiineja ei näkynyt. Valitettavasti lupiinit kuitenkin rehottivat erään saman tien varrella sijaitsevan talon läheisyydessä. Lienee siis ajan kysymys milloin lupiinit lähtevät sieltä leviämään ja luonnonvaraisten kukkien kasvupaikkoja valloittamaan.

Havaintoja tienvarsilta

Päivänkakkarat

Helsingissä pyöräillessäni (lähinnä kesäkuussa) tuijottelin pyöräteiden varsia. Melko monia tavallisia alkukesän kukkia löysinkin aivan kaupunkialueelta. Eräs hienoin keto-orvokkiesiintymä löytyi Ruskeasuolta, kallion kupeesta.

Pitkin Pohjanmaata ja Satakuntaa ajellessa näky tienvarsilla oli paikoin lohdutonta. Lupiinit rehottavat laajoilla alueilla, eikä sitten muuta näkynytkään. Toki niillä alueilla, joilla oli muutakin kasvustoa, näkyi mm. runsaasti maitohorsmaa ja mesiangervoa. Pienempien teiden varsilla esiintyi paikoin runsaastikin päivänkakkaroita tai peltosaunioita. Vaaleanpunaiset laikut kiinnittivät huomioni erityisesti Pohjanmaalla. Kukat paljastuivat virmajuuriksi: lehto- tai rohtovirmajuuri. Jälkimmäisen haju saa kollikissat vauhkoontumaan kiima-aikaan, mutta ihmisillä vaikutus on täysin erilainen: virmajuurirohto rauhoittaa. Varsinais-Suomessa en ole vastaavia laikkuja havainnut. Helsingissä löysin kävelyretkeni aikana yksittäisiä virmajuuria merenrannan läheisyydessä.

Muut havainnot

Helsingin alueella vanha kultuurikasvi, keltano on alkukesästä erityisen runsasta Pasilassa, Keskuspuistossa. Hämeenlinnan väylän alkupäässä sijaitsee melko luonnontilainen niitty, joka oli alkukesänä täynnä lemmikkejä, käenkukkia ja puna-ailakkeja. Samassa puistossa on oja, jonka varrelta löytyi upea keltakurjenmiekka sekä raunioyrttejä (ruotsin- tai rohtoraunioyrtti).

Eräs rantakallio Helsingin Munkkiniemessä tarjoaa yllättäen esittelyn erilaisista minttu/peippi/pillike -tyyppisistä kasveista.

Pillike Munkkiniemen rantakalliolla

Variaatiot lienevät näillä kasveilla yleisiä, niinpä tunnistukset jäivät epävarmoiksi, koska täysin luontoportin kuvia vastaavia kasveja ei löytynyt. Rantakalliot tarjoavat kuitenkin yllättävänkin monipuolisia lajeja aivan Helsingin alueella.

Eräät kaikkein vivahteikkaimmat kokoelmani kukat löytyivät kuitenkin metsälammen sekä yhden metsätien varrelta Salosta: uljas maariankämmekkä, tähtimäinen kurjenpolvi, vivahteikas metsävirna sekä helmeilevä pikkutalvikki. Lisäksi metsälammen rannalla kasvaa runsaasti kihokkeja.

Kuvaukselliset haasteet

Siankärsämö

Kokoelmani alkupään kukkia kuvasin pyöräillessäni Helsingin alueella. Mukanani oli tuolloin vain kännykkäkamera, mistä kameran säädöt ovat hukassa. Niinpä usein kävi

Luhtalemmikki

niin, että tarkennus meni jonnekin muualle kuin piti. Useat kuvat olen sen vuoksi ottanut uudestaan myöhemmin järjestelmäkamerallani. Heinäkuussa otetut kuvat on otettu pelkästään järkkärillä. Erityisen hankalaksi osoittautui keltaisten kukkien kuvaus. Säätöjä piti veivata moneen kertaan, jotta kukat eivät näyttäisi ylivalottuneilta. Varjoisat paikat toivat kuvaukseen oman

Rantakukka. Sorsa osui sopivasti taustalle.

haasteensa. Monet lähitarkennuksistani on tarkoituksella otettu isolla aukolla, jotta kuvaan tulisi kapea syvyysterävyys. Tässä olen ajatellut kuvauksellista puolta, enkä välttämättä ole edes tavoitellut luontokirjan kuvituksen tyyppistä vaikutelmaa lehtinensä kaikkinensa. Tietyt kukat on tosiasiassa helppo tunnistaa pelkästä kukinnosta, mutta lisää syvyyttä olisi jälkikäteen kaivannut erityisesti putkikasvien tunnistukseen, missä lehdet ovat erityisen tärkeitä tunnistuksen kannalta. Projektini aikana onnistuin saamaan iPhotos-kirjastoni täyteen, mikä osoittaa,  että kuvia tuli räpsittyä melko isoja määriä. Säätöjä tuli siis testailtua suuntaan jos toiseen.

 

 

Suojellaan lähiluonto – rakennetaan rohkeasti tornitaloja

Julkaistu US:ssa 7.3.2016

Kaupungistuminen on globaali ilmiö, jota vastaan ei kannata taistella. Luonnon monimuotoisuuden hävittäminen ihmisen toimesta on globaali ilmiö, jota vastaan on taisteltava kaikin käytössä olevin rauhanomaisin keinoin. Menetettyä luontoa emme saa takaisin.

Tavoitteeni on nostaa ihmisten terveyden ja asumisviihtyvyyden edistäminen Helsingin kaupunkisuunnittelun ja/tai siihen liittyvän keskustelun keskiöön. Luontokontaktit ovat erittäin tärkeitä erityisesti lasten immuunipuolustuksen kehittymisen kannalta. Luonnolla on tutkitusti suotuisia vaikutuksia ihmisten mielenterveyteen. Lähimetsissä leikkiminen, lenkkeily tai koiran ulkoiluttaminen ovat terveyttä ylläpitävää ja edistävää toimintaa. On ekologisesti kestävää, jos asukkaat pääsevät kaupunkialueella helposti luonnon helmaan kävellen tai pyöräillen, eikä heidän tarvitse autoillen kulkea kaupunkialueen ulkopuolelle ulkoilemaan.

Leppävaaran tornitalo

Asuntoja on rakennettava Helsingin niemelle kiihtyvällä tahdilla, jotta asuntopula helpottuu. Samalla on tärkeää, että kaavoitetaan riittävästi moderneja toimistotiloja, jotta tulevat työpaikat sijaitsevat lähellä ihmisiä. Ristiriita on siinä, että Helsingin uudessa yleiskaavassa on lähimetsiä ja muita viheralueita liian suuripiirteisesti merkattu rakentamisen piiriin. Tämä on merkittävin uuden yleiskaavan heikkous. Täydennysrakentaminen on hyvä idea, mutta se on toteutettava nykyisten asukkaiden mielipiteitä kuunnellen ja luontoarvoja kunnioittaen.

Hyvä esimerkki kaupunkilaisten aktiivisuudesta oman asuinalueensa puolesta on Pro Meri-Rastila -yhteisö. Meri-Rastilan rakentamissuunnittelu tähtää alueen segregoitumisen vähentämiseen, mikä on kannatettava asia. Varjopuolena on alueen ylimitoitettu asuntorakentaminen, mikä sellaisenaan toteutuessaan vähentäisi paikallisia viheralueita jopa 28 prosenttia. Tällainen kaupunkisuunnittelu on lyhytnäköistä, koska kasvavalla kaupungilla on suuremmat tarpeet myös ulkoilualueiden suhteen. Aidosti kestävä kaupunkisuunnittelu ei johda siihen, että asukkaat pakotetaan hakemaan luontokontaktejaan kaupunkialueen ulkopuolelta. Viherkatot eivät korvaa menetettyjä maanpäällisiä ulkoilualueita.

Pro Meri-Rastila on esittänyt vaihtoehtoisia ideoita viheralueiden paremmasta hyödyntämisestä. He ovat ehdottaneet, että puisto- ja niittyalueille perustetaan luonnonmukainen ”Syötävä puisto”. Idea on kannatettava, koska luonnonyrttien viljely antaa ihmisille mahdollisuuden laittaa kätensä multaan ja siten hankkia hyödyllistä mikrobistoa vastustuskykyä vahvistamaanLisäksi marjat, hedelmät ja yrtit ovat terveellistä syötävää. Tämäntyyppistä viheralueitten kehittämistyötä pitäisi edistää koko Helsingin alueella.

Vaihtoehtoja tiiviin kaupunkialueen suunnitteluun on. Rakentamista ei saa liikaa säädellä liian tiukoin normein, vaan pitää voida rohkeasti rakentaa jopa 20-25 kerroksisia tornitaloja, jotta rakentamiseen sopiva pinta-ala tulee maksimaalisesti hyödynnettyä. Tyhjiä ja aikansa eläneitä toimistotaloja tulee purkaa ja tilalle on rakennettava entistä korkeampaa. Kaupunki ei saa jarruttaa kehitystä keinotekoisin toimenpitein – annetaan kysynnän ratkaista alueiden kohtalo. Kolmas vaihtoehto viheralueiden säästämiseksi on Helsingin voimakkaampi laajentuminen ulospäin. Kuntarajat ovat keinotekoisia esteitä. Rakennetaan tiiviimpää kaupunkialuetta myös Espooseen ja Vantaalle. Yhteistyössä piilee kestävän kaupunkikehityksen voima.

Miten saamme luontoarvojen puolustajien äänen paremmin kuuluviin rakentamisen huumassa?

Keinoja on monia. Valtuustoon pyrkivä Iltalehden blogisti on lähtenyt sotakirveet heiluen verbaaliseen ”vihersotaan” itse maalailemiaan vihollisia vastaan. Minä sen sijaan en kannata vastaavanlaista populismia ja vastakkainasettelua. Haluan tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen. Käsitykseni nimittäin on, että Hillmanin kuvailemaa yhtenäistä vihollisjoukkoa ei ole olemassa. Kyse on vain siitä, että luontoihmisten on saatava paremmin äänensä kuluviin kaupunkisuunnittelun saralla. Kehotan kaupunkilaisia äänestämään tulevaan Helsingin valtuustoon luonnon ja asukkaiden viihtyvyyden puolesta puhujia!

Kirjoittaja on filosofian tohtori, jonka viimeisin tutkimusprojekti käsitteli allergioiden mekanismeja ja luonnon monimuotoisuutta. Kirjoittaja on Liberaalipuolue – vapaus valita r.p:n hallituksen jäsen ja puolueen kuntavaaliehdokas Helsingissä.

Pro Meri-Rastila on esittänyt vaihtoehtoisia ideoita viheralueiden paremmasta hyödyntämisestä. He ovat ehdottaneet, että puisto- ja niittyalueille perustetaan luonnonmukainen ”Syötävä puisto”. Idea on kannatettava, koska  luonnonyrttien viljely antaa ihmisille mahdollisuuden laittaa kätensä multaan ja siten hankkia terveellistä mikrobistoa vastustyskykyä vahvistamaan. Lisäksi marjat, hedelmät ja yrtit ovat terveellistä syötävää. Tämäntyyppistä viheralueitten kehittämistyötä pitäisi edistää koko Helsingin alueella.

Vaihtoehtoja tiiviin kaupunkialueen suunnitteluun on. Rakentamista ei saa liikaa säädellä liian tiukoin normein, vaan pitää voida rohkeasti rakentaa jopa 20-25 kerroksisia tornitaloja, jotta rakentamiseen sopiva pinta-ala tulee maksimaalisesti hyödynnettyä. Tyhjiä ja aikansa eläneitä toimistotaloja tulee purkaa ja tilalle on rakennettava entistä korkeampaa. Kaupunki ei saa jarruttaa kehitystä keinotekoisin toimenpitein – annetaan kysynnän ratkaista alueiden kohtalo. Kolmas vaihtoehto viheralueiden säästämiseksi on Helsingin voimakkaampi laajentuminen ulospäin. Kuntarajat ovat keinotekoisia esteitä. Rakennetaan tiiviimpää kaupunkialuetta myös Espooseen ja Vantaalle. Yhteistyössä piilee kestävän kaupunkikehityksen voima.

Miten saamme luontoarvojen puolustajien äänen paremmin kuuluviin rakentamisen huumassa?

Keinoja on monia. Valtuustoon pyrkivä Iltalehden blogisti on lähtenyt sotakirveet heiluen verbaaliseen ”vihersotaan” itse maalailemiaan vihollisia vastaan. Minä sen sijaan en kannata vastaavanlaista populismia ja vastakkainasettelua. Haluan tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen. Käsitykseni nimittäin on, että Hillmanin kuvailemaa yhtenäistä vihollisjoukkoa ei ole ole olemassa. Kyse on vain siitä, että luontoihmisten on saatava paremmin äänensä kuluviin kaupunkisuunnittelun saralla. Kehotan kaupunkilaisia äänestämään tulevaan Helsingin valtuuston luonnon ja asukkaiden viihtyvyyden puolesta puhujia!

Kirjoittaja on filosofian tohtori, jonka viimeisin tutkimusprojekti käsitteli allergioiden mekanismeja ja luonnon monimuotoisuutta. Kirjoittaja on Liberaalipuolue – vapaus valita r.p:n hallituksen jäsen ja puolueen kuntavaaliehdokas Helsingissä.

 

 

 

 

Helsingin yleiskaava jyrää lähimetsät ja virkistysalueet

Julkaistu US:ssa 14.1.2017

Helsingin uusi yleiskaava tuo kasvavaan kaupunkiin lisää asuntoja, mutta millä hinnalla? Luontoasiantuntija Keijo Savola selvitti Suomen kuvalehdelle (julkaistu 12.1.2017), mitä uusi yleiskaava tarkoittaa Helsingin metsäalueiden kannalta. Huolestuttavaa on, että selvityksen mukaan vain kolme laajempaa metsäaluetta 30:stä on täysin suojattu rakentamiselta. Muissa tapauksissa yleiskaavan epäselvät pikselit mahdollistavat metsäalueiden nakertamisen rakentamisen tieltä.

vartiosaari_luontopolku
Vartiosaaren luontopolku – lähiluontoa parhaimmillaan

Helsingin nykyisillä päättäjillä näyttää olevan harhainen käsitys virkistys- ja metsäalueiden tarpeellisuudesta alueen asukkaille. Kuvitellaan, että metsää on rajaton määrä Kehä kolmosen tuolla puolen ja että siksi lähimetsät eivät olisi tärkeitä. Tosiasiassa Etelä-Suomessa vain 1% metsien pinta-alasta on suojeltua metsää. Maailmanlaajuisesti biodiversiteetin kiihtynyt häviäminen, ”kuudes sukupuuttoaalto”, on yksi maapalloa uhkaavista suurista ongelmista. Miksi Helsingissä ajatellaan, että ”tämä ei koske meitä”?

Kosketus luontoon on tärkeää ihmisen terveyden kannalta. Torontossa tehty tutkimus osoitti, että ihmiset, joiden asuinkorttelissa on yli 10 puuta, ovat terveempiä kuin puuttomien kortteleiden asukkaat. Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että tämäntyyppinen terveysvaikutus voisi välittyä kasviston mikrobien kautta. Erityisen tärkeitä luontokontaktit ovat lapsille, joiden immuunipuolustus on vasta kehittymässä. Luontokontaktien puutteen on esitetty olevan allergioiden ja monien kroonisten sairauksien taustalla. Metsät vaikuttavat positiivisesti myös ihmisten mielenterveyteen.

Helsingin kaupunginvaltuutetut jättivät lukuisia ponsia yleiskaavan hyväksymisen yhteydessä. Nämä ponnet tulee käydä läpi, ennen kuin tietyn virkistysalueen rakentamiseen voidaan ryhtyä. Välttämättä ponsia ei ole kuitenkaan kaikille arvokkaille metsäalueille. Nyt olisi ensiarvoisen tärkeää, että Helsingin luonnonystävien ääni tulisi paremmin kuuluviin seuraavassa valtuustossa, jotta saamme säästettyä niin paljon kallisarvoista luontoa rakentamiselta kuin mahdollista.

Vartiosaari ja Keskuspuisto ovat kaksi tärkeää esimerkkiä suojelemisen arvoisista luontokohteista Helsingissä. Haluan Helsingin olevan jatkossakin terveiden ihmisten kaupunki, jossa ihmisillä ja heidän lemmikeillään on mahdollisuus nauttia myös lähiluonnosta. Rakentaminen ei saa tapahtua ihmisten terveyden ja viihtyvyyden kustannuksella tai vaarantaen paikallista luonnon monimuotoisuutta.

Liberaalipuolue esittää vaihtoehdoksi viheralueiden rakentamiselle rakentamista korkeammalle sekä tyhjien toimistotilojen nopeutettua  kaavoittamista asunnoiksi. Kirjoittaja on ehdolla kuntavaaleissa Helsingissä.

 

Mikä on biodiversiteetin hinta?

ilkka-hanski
Akateemikko Ilkka Hanskin muotokuva

Lueskelin juuri hiljattain edesmenneen akateemikko Ilkka Hanskin kirjaa, ”Viestejä saarilta. Miksi luonnon monimuotoisuus hupenee?” Kirjan lopussa oli sellaista filosofista pohdintaa luonnon monimuotoisuudesta, jonka haluaisin tuoda muidenkin tietoisuuteen. Miksi Ilkka Hanskin sanoja kannattaisi kuunnella? Ilkka Hanski oli ekologian ja evoluutiobiologian aloilla yksi maailman johtavista tutkijoista. Vaikka hän ei ollutkaan populisti ja siksi ei kenties saavuttanut Suomessa koskaan suurempaa tunnettavuutta kansan parissa, oli hän silti tiedemaailmassa erittäin tunnettu, arvostettu, pidetty persoona ja kiistatta älykkö.

Kirja käsittelee luonnon monimuotoisuutta, minkä Hanski määrittelee näin: Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan elinympäristöjen koko kirjoa ja kaikkia elinympäristöissä eläviä lajeja. Mitä enemmän elinympäristöjä ja lajeja, sitä enemmän monimuotoisuutta eli biodiversiteettiä. Monimuotoisuuteen tulisi laskea mukaan myös perinnöllinen monimuotoisuus.

Taustaa: Elämme kuudetta sukupuuttoaaltoa 

Nisäkkäiden luontainen sukupuuttonopeus maapallolla on 0,05 sukupuuttoa tuhatta lajia kohti sadassa vuodessa. Tämä pysytään arvioimaan fossiililöytöjen perusteella.

dinosaurus
Viides sukupuuttoaalto hävitti dinosaurukset

Lajien sukupuuttonopeus ei kuitenkaan ole aina ollut vakio, vaan maapallon historiasta tunnetaan aikoja, jolloin sukupuuttonopeus on kasvanut poikkeuksellisen suureksi. Sukupuuttoaallolla tarkoitetaan sellaista geologisesti lyhyttä ajanjaksoa, jolloin suurin osa sillä hetkellä maapallolla eläneistä lajeista on kuollut sukupuuttoon. Viides liitukauden lopussa, n. 65 miljoonaa vuotta sitten tapahtunut sukupuuttoaalto vei mennessään yli puolet maapallon lajeista. Maahan törmäsi meteoriitti, mistä seurasi valtava ympäristökatastrofi. Tuolloin dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon.

Tällä hetkellä maapallolla on käynnissä ihmisen aiheuttama kuudes sukupuuttoaalto. Ilkka Hanski on arvioinut, että vähintään kymmenen prosenttia, mutta luultavammin useampia kymmeniä prosentteja maapallolla nyt elävistä lajeista kuolee sukupuuttoon sadan seuraavan vuoden aikana. Määrä on suurempi, jos sademetsien nykyinen häviämisvauhti jatkuu. Nykyinen trooppisten metsien häviämisvauhti on 1% vuodessa. Pahimman skenaarion mukaan – mikä huomio sekä ilmastonmuutoksen, että muista syistä johtuvan lajien uhanalaistumisen –  50% lajeista olisi hävinnyt jo vuoteen 2050 mennessä.

Kannattaako biodiversiteettiä suojella?

Ilkka Hanski muotoilee näin:”Kun lajien merkitystä arvioidaan siitä näkökulmasta, mitä seurausta niiden häviämisestä olisi eliöyhteisön muille lajeille ja ekosysteemin toiminnalle ihmisen näkökulmasta tarkasteltuna, voidaan olla melko varmoja, että monien lajien häviämisellä ei olisi suuria välittömiä vaikutuksia”.

Emme siis pysty etukäteen ennakoimaan, mitkä lajit ovat ”tarpeettomia” ja mitkä eivät. Tämä on ongelman ydin. Hanski jatkaa näin:

”Loppujen lopuksi ei kuitenkaan ole mahdollista myydä tai ostaa koko maapallon luontoa, kuten ei

niitty
Niitty – monimuotoista luontoa

myöskään ole mahdollista mitata rahassa vaikkapa suomalaisen kulttuurin tai peräti väestön säilymisen arvoa.”

”Markkinatalouden ongelma on sokeus rahatalouden rajoille. Yhteiskunnalla ei ole mekanismeja arvottaa hyvää elämää.”

Hanski kiteyttää näin: ”Sellainen hyvän elämän määritelmä, missä luonto on pelkkä reunaehto, sisältää suuria riskejä. Ei ole oikein, että nykyinen sukupolvi määrittelee tulevien sukupolvien hyvän elämän vain omasta näkökulmastaan.”

”Biodiversiteettiä kannattaa suojella ennen muuta siksi, että samalla suojellaan sellaista maapalloa, joka on sekä nykyiselle että tuleville sukupolville hyvä elinpaikka. Yksi syy sille, miksi biologisesti monimuotoinen maapallo on hyvä elinpaikka, on riskien minimoiminen.”

Ilkka Hanski on haastatteluissa myös todennut, että luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on eettinen kysymys. Kulttuuriin ei pitäisi kuulua ajatusta, että luontoon suhtaudutaan välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti.

Lopuksi: mistä kukaan voi tietää, mitä eliölajia ihminen vielä saattaa tarvita pysyäkseen itse hengissä?

 

Ilkka Hanskin jäähyväisluento kiteyttää luonnon monimuotoisuuden.