Hankintapäällikkö syö pöydästäsi

Julkaistu US:ssa 26.1.2017

Helsingissä paljastui viime viikolla käsittämättömän laaja korruptiovyyhti, jonka päätekijän, aiemman opetusviraston tietohallintopäällikön, epäillään vetäneen välistä useita miljoonia euroja mm. koulujen tietotekniikkahankintoihin korvamerkittyä rahaa.

Tapauksen yhteydessä HS vihjaili, että kyseessä on kuitenkin laajempi ongelma koulujen ja opetusviraston välillä”Kentällä havaitut puutteet on järjestelmällisesti sivuutettu, mikä osaltaan mahdollistaa vilpin. Jos koululta tulee vaikka viestiä oudoista tvt-tekniikkaeristä, joita kukaan ei ole pyytänyt, viesteihin suhtaudutaan ylimalkaisesti ja asiaa ei kunnolla selvitetä”, kuvailee lähde viraston sisältä.

Nimettömän opettajan mielipide: ”Opetusviraston hallinnon toimintakulttuuri on pakottava, käskyttävä ja ylhäältä alaspäin toimiva.”

Tätä opettajan näkemystä vahvistaa opetusviraston tiedotus korruptioasiasta. Opetusvirasto tiedotti korruptioepäilyjen tultua julki, että se on uudistanut tietotekniikkahankintojaan koskevia tilauskäytäntöjään jo keväällä 2016. Osa näistä uusista käytännöistä vaikuttaa ulospäin ihan hyviltä uudistuksilta, kuten budjettiseuranta ja koulukohtainen tilausjärjestelmä. Kuitenkin opetusvirasto lisäksi vaatii, että koulujen ja viraston tietotekniikkalaitteista tehdään jatkossa inventointi neljästi vuodessa.

”Aiemmin on edellytetty, että inventointi tehdään vuosittain. Seurantaa tullaan myös lisäämään.”

Helsingin koulut opetusviraston tehovalvonnassa (ei kuvassa oleva)

Reaktio on tyypillinen virastoreaktio. Aletaan kyttäillä asiakkaita tarkemmin, kun muutakaan ei osata tehdä. Tämäntyyppinen virkamiesmentaliteetti on varsin tuttua esim. TE-toimiston asiakkaille. Opetusviraston mielestä kyttäyksen lisääminen on vastaus ongelmiin. Nyt on hämärtynyt se tosiasia, että veronmaksajien rahojen mahdollinen kähmijä oli tässä tapauksessa hankintapäällikkö eikä koulujen henkilöstö. Neljä kertaa vuodessa tapahtuva inventointi lisää koulujen työtaakkaa aivan tarpeettomasti. Myös ”seurannan lisääminen” tarkoittaa lisää töitä niin virkamiehille kuin koulujen vastaaville henkilöille. Toisin sanoen: lisää valvontaa ja byrokratiaa.

Opetusviraston on syytäkin katsoa itseään peiliin, kun ei ole piitannut koulujen ilmoittamista epäselvyyksistä hankinnoissa ja tällaisen sormien läpi katselun on annettu jatkua kymmenen vuotta. Nythän ei ole kyse aivan pikku summista, vaan miljoonista euroista. Opetusvirastossa ei vain ole välitetty koko asiasta, kun kyse ei ole omista rahoista vaan veronmaksajien rahoista. Ongelma on ennen muuta välinpitämättömät ja leipiintyneet virkamiehet.

Opetusviraston tapaus ei ole suinkaan ainoa laatuaan, koska viime syksynä käräjäoikeus tuomitsi Helsingin rakennusvirastoa vuosia huijanneen lahjusringin pääpukarit toiminnastaan. Kaupungilta huijatun rahamäärän arvo oli 540 000 euroa.

Kyttäyksen lisääminen ei ole kenenkään etujen mukaista. Avoimuus ja asiantuntijuus hankinnoissa sekä jouhevampi yhteistyö koulujen ja opetusviraston välillä voisi auttaa asiaa. Julkaistaan hankinnat vaikka kaikkien nähtäväksi, kuten valtuutettu Otso Kivekäs ehdotti. Koulut voisivat tiedottaa avoimesti myös vanhemmille, mitä hankintoja kouluissa tehdään. Ei rakenneta uusia tai vahvisteta vanhoja norsunluutorni-tyyppisiä asetelmia, vaan yritetään purkaa niitä!

Helsingissä on nyt syytä perata opetusviraston lisäksi kaikkien muidenkin virastojen käytännöt, ettei uusia kavallus/korruptiotapauksia putkahtaisi esille niin kuin sieniä sateella.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen kuntavaaliehdokas 2017, joka ajaa avoimuutta päätöksentekoon Helsingissä.

Lahjakkaiden Pisa-tulokset ovat laskeneet – mutta tästä ei saa puhua?

Julkaistu US:ssa 7.12.2016

Peruskoulumme hyvä maine on pitkälti perustunut Pisa-tuloksiin, joita on hehkutettu osoituksena korkeasta koulutusjärjestelmämme tasosta. Syyksi hyville suorituksille on esitetty suomalaisten opettajien korkeaa koulutustasoa sekä ”tasapuolista” julkista koululaitostamme. Suomi loisti Pisassa vielä vuonna 2006. Tämän jälkeen tulosten lasku on ollut dramaattista.

On syytä olla huolissaan poikien ja tyttöjen välisestä tasoerosta sekä heikompien oppilaiden määrän lisääntymisestä, mutta erityisesti haluan tässä käsitellä lahjakkaiden oppilaiden tulosten merkittävää heikkenemistä.

 

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kirjoitti blogissaan:

“Yleensä on uskaliasta tällaisessa tilanteessa nostaa esille nopeasti edistyvien ja erityislahjakkaiden tilanne. Sekin on nyt uskallettava tehdä. Huippuosaajien osuus on Suomessa vähentynyt dramaattisesti. Vuonna 2006 heitä oli 20,9 prosenttia 15-vuotiaista, nyt enää 14,3.

Huippuosaajista kasvaa niitä tulenkantajia, joiden vastuulla tulee olemaan suuri osa Suomen tulevaisuuden rakentamisesta. He tulevat osaamisellaan ja edelläkävijyydellään tuottamaan innovaatioita, uusia myytäviä tuotteita, luonnon hyvinvoinninkin turvaavia keksintöjä ja toimintamalleja ja niin edelleen. Siis työtä, työpaikkoja ja hyvinvointia suomalaisille.”

Huippuosaajien tason laskeminen Pisa-tuloksissa on erityisen selkeä, mutta siitä ei saa silti puhua? Tämä ongelma on siis lakaistava maton alle? Tässä on ehdottomasti asia, josta saa ja pitää voida puhua avoimesti! Suomen koulujärjestelmää on ylistetty tasapuolisuudesta, koska se on huomioinut myös heikoimmat oppilaat. Lahjakkaiden on arveltu pärjäävän muutenkin. Kuitenkin viime vuosien säästötoimenpiteet ovat aiheuttaneet sen, että ryhmäkoot ovat kasvaneet ja erityisopettajien sekä koulunkäyntiavustajien määrää on karsittu. Julkisuudessa saa lukea vanhempien huolestuneita kirjoituksia siitä, miten heidän jälkikasvunsa luokalla ei ole työrauhaa. Pahimmassa tapauksessa lapset saavat koulussa pelätä jopa oman turvallisuutensa puolesta. Myös opettajat, kuten Maarit Korhonen, ovat kirjoittaneet siitä, miten tunnilla saa nykyään enenevässä määrin hoitaa kaikkea muuta kuin opetustehtäviä. Korhonen syyttää vanhempia kasvatustehtävien laiminlyömisestä.

Yksi selittävä tekijä Pisa-syöksykierteelle lienee yhteiskunnallinen muutos asenteissa. Hallitukset ovat jo pitemmän aikaa suhtautuneet välinpitämättömästi koulutuksen tärkeyteen, mistä osoituksena ovat alati jatkuvat koulutusleikkaukset. Luukkainen suhteuttaa hyvin rahasummat: ”Leikkaukset esi- ja perusopetuksen perusrahoitukseen kuntien valtionosuuksissa ovat liki kymmenkertaiset verrattuina perusopetuksen kehittämisrahoihin.”

Signaali ylhäältä alaspäin on se, että koulutusta ei enää nähdä sellaisena kansallisena vahvuutena, johon kannattaisi panostaa. Tämä suhtautuminen näkyy jo tilastoissa: korkeasti koulutettujen osuus koko väestöstä (30-34 vuotiaitten ikäluokassa; luvut Helsingistä) on laskusuunnassa. Vuonna 2011 se oli 54.3% ja 2015 51.7%. Trendi on päinvastainen kuin muissa Pohjoismaissa. Kannattaako koulutus enää? Rankka progressiivinen verotus pitää huolen ainakin siitä, että korkeakoulutus ei monilla aloilla ole mikään tae parempaan elintasoon. Ponnisteluista ei palkita vaan rangaistaan.

Oli syy mikä tahansa – työrauhan, opettajan tai vanhempien tuen puute tai yleinen motivaatiotason lasku – Pisa-tulokset puhuvat karua kieltä. Heikompien määrä kasvaa samalla kun lahjakkaiden tulokset heikkenevät. Suomella, jolla on varaa tukea raskasta teollisuutta useiden miljardien eurojen edestä, on varaa panostaa koulutukseen. Valitettavasti nykyiset päättäjät eivät arvosta koulutusta, mikä on ongelman ydin.

Lahjakkaiden oppilaiden tason laskeminen Pisa-tuloksissa on ongelma, joka vaatii pikaisia toimenpiteitä. Valinnaisuuden lisääminen on oikea suunta. Alueellisia ja koulukohtaisia vahvuuksia, kuten matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen painottamista, on lisättävä. Yksityisopetus tai verkkopohjainen lisäopetus pitää nähdä mahdollisuutena – ei uhkana. Pelastetaan edes lahjakkuus muun maan syöksykierteeltä!