Kesän projektini: tunnista ja kuvaa 100 luonnonvaraista kukkaa

Maitohorsmat

Sain 4. kesäkuuta aloittamani valokuvausprojektin,”tunnista ja kuvaa 100 luonnonvaraista kukkivaa kasvia Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi”, valmiiksi eilen 18. heinäkuuta. Aikaa tuon kukkamäärän keräämiseen  kului siis puolitoista kuukautta. Projekti alkoi valkovuokoista (huom. myöhäinen aloitusaika) ja päättyi vuohenputkeen. Tämä blogi kertoo projektini taustoista ja sen aikana tekemistäni luontohavannoista. Kokoelmani löytyy kokonaisuudessaan Pinterestistä: https://fi.pinterest.com/johannavendelin/100-finnish-summer-flowers/

Projektin taustaa

Olen omistanut vasta vähän aikaa digitaalisen järjestelmäkameran. Aikomuksena oli uuden kameran myötä opetella myös valokuvaamaan ”oikeasti”. Tämä tavoite alkoi toteutua viime talvena, jolloin aloitin työväenopistolla valokuvauskurssin. Monet minulle aiemmin tuntemattomat kameran säädöt tulivat kevään myötä pikkuhiljaa tutuiksi. Nyt vain pitäisi soveltaa oppeja käytäntöön. Varastin tutultani idean kuvata 100 luonnonvaraista kukkivaa kasvia. Tässä projektissa sain yhdistettyä sekä valokuvauksen, että luonnon monimuotoisuuden tutkiskelun, mikä on toinen suurista mielenkiintoni kohteista.

Raunioyrtti (Pori, Kirjurinluoto)

Alotin kuvaamisen siis kesäkuun alussa ja nyt heinäkuun 18. päivänä sain projektin valmiiksi. Kuvia kertyi lopulta yli sata, mutta toisaalta päädyin poistamaan välistä muutamia numeroituja kuvia, koska totesin niiden olevan enemmän tai vähemmän kaksoiskappaleita. Tämä kertonee osittaisesta tunnistamisen vaikeudesta. Kokonaismäärä on siis lopulta 102. Tietyistä kukista voi olla kaksikin kuvaa (toinen numeroimaton), jos olen toisella kerralla todennut saaneeni paremman otoksen. En ole kasviasiantuntija, joten olen tunnistanut suurimman osan kukista hyödyntäen loistavaa luontoportti-sivustoa, http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/ lähinnä selailumenetelmällä. Myös kasvien latinankieliset nimet on poimittu. ko. sivustoilta. Osa tunnistuksista on tehty tuttuni kokoelmaa nuuskien. Osa tunnistuksista on edelleen epävarmoja, mutta parhaita ”veikkauksia”, joihin pääsin ilman asiantuntijoiden apua. Vartiosaaressa tosin sain apua tunnistukseen luontopolun kiertäneeltä porukalta, joten kiitos siitä! Osa alalajeista on vaikeaa erotella toisistaan, mutta aivan absoluuttiseen tunnistukseen en ole pyrkinytkään käyttämäni ajan puitteissa. Otan mielelläni vastaan kommentteja mahdollisista virheellisistä tulkinnoista.

Kuvauspaikat

Etsiskelin ja kuvasin lähinnä Helsingin alueella: Haaga, Munkkiniemi, Pitäjänmäki, Ruskeasuo, Pasila ja Vartiosaari. Näistä kaupunginosista löytyy tienpenkkaa, merenrantaa, lehtoa (Vartiosaari), Keskuspuisto, niittyä ja kosteikkoa (Haagan alppiruusupuisto). Lisäksi kuvasin mökkini ympäristössä Salon Suomusjärvellä, josta löytyy lähinnä kangasmetsää, metsälammen reunustaa ja metsätien penkkaa. Automatkalla Pohjanmaalla ja Satakunnan alueella täydensin kokoelmaani. Näillä alueilla kuvasin teiden varsilla, vanhan maatalon ympäristössä Kauhajoella ja kosteikossa (Porin Kirjurinluoto).

Vartiosaaren harvinaiset kukat

Helsingin alueella Vartiosaari on yksi suhteellisen koskemattomista luonnontilaisista alueista. Oleskelin Vartiosaaressa pari vuorokautta juhannuksen jälkeen ja useimmat kuvat siellä näpsäisin Vartiosaaren luontopolun varrelta. Maaperä on Vartiosaaressa lehtomaisen rehevää, mutta lisäksi löytyy rantakallioita. Kokoelmani kenties harvinaisin kukka löytyikin

Lehtomaitikka, Melampyrum nemorosum

Vartiosaaresta: lehtomaitikka, jonka levinnäisyysalue Suomessa on melko suppea. Vartiosaaressa lehtomaitikka muodostaa paikoin runsaitakin kasvustoja. Toukokuussa olisi tosin voinut Vartiosaaressa tavata uhanalaisen rantaruttojuuren, Petasites spurius, jonka ainoa vakiintunut kasvupaikka Suomessa löytyy Vartiosaaresta. Helsingin suunnitelmat rakentaa ja ottaa Vartiosaari asuinkäyttöön kuulostavatkin hyvin kyseenalaisilta tällaisen ainutlaatuisen luontosaaren ollessa kyseessä.

 

Vartiosaaren lehtomaitikkaniitty

Missä luuraavat kissankellot?

Honkajoen kissankellot

Lähes jokainen tuntee kissankellon ainakin nimeltä. Lähempi tarkasteluni osoitti kuitenkin, että yksittäiset kellokasvit siellä täällä niityillä osoittautuivat poikeuksetta harakankelloiksi. Heräsi kysymys, että mihin ovat kissankellot kadonneet? Tässä on pieni ristiriita, koska Wikipedian mukaan kissankello on koko maassa yleinen, mutta minä sain autoilla Satakuntaan asti löytääkseni kissankellon. Satakunnassa vastaan tuli pieni päällystetty sivutie Honkajoella, jossa yllättäen oli hyvin runsaastikin kissankelloja tien molemmin puolin noin kilometrin pätkällä. En tiedä, mikä kyseisestä tienpenkasta tekee niin otollisen kasvupaikan juuri kissankellolle, mutta melko varmaa on, että lupiineja ei näkynyt. Valitettavasti lupiinit kuitenkin rehottivat erään saman tien varrella sijaitsevan talon läheisyydessä. Lienee siis ajan kysymys milloin lupiinit lähtevät sieltä leviämään ja luonnonvaraisten kukkien kasvupaikkoja valloittamaan.

Havaintoja tienvarsilta

Päivänkakkarat

Helsingissä pyöräillessäni (lähinnä kesäkuussa) tuijottelin pyöräteiden varsia. Melko monia tavallisia alkukesän kukkia löysinkin aivan kaupunkialueelta. Eräs hienoin keto-orvokkiesiintymä löytyi Ruskeasuolta, kallion kupeesta.

Pitkin Pohjanmaata ja Satakuntaa ajellessa näky tienvarsilla oli paikoin lohdutonta. Lupiinit rehottavat laajoilla alueilla, eikä sitten muuta näkynytkään. Toki niillä alueilla, joilla oli muutakin kasvustoa, näkyi mm. runsaasti maitohorsmaa ja mesiangervoa. Pienempien teiden varsilla esiintyi paikoin runsaastikin päivänkakkaroita tai peltosaunioita. Vaaleanpunaiset laikut kiinnittivät huomioni erityisesti Pohjanmaalla. Kukat paljastuivat virmajuuriksi: lehto- tai rohtovirmajuuri. Jälkimmäisen haju saa kollikissat vauhkoontumaan kiima-aikaan, mutta ihmisillä vaikutus on täysin erilainen: virmajuurirohto rauhoittaa. Varsinais-Suomessa en ole vastaavia laikkuja havainnut. Helsingissä löysin kävelyretkeni aikana yksittäisiä virmajuuria merenrannan läheisyydessä.

Muut havainnot

Helsingin alueella vanha kultuurikasvi, keltano on alkukesästä erityisen runsasta Pasilassa, Keskuspuistossa. Hämeenlinnan väylän alkupäässä sijaitsee melko luonnontilainen niitty, joka oli alkukesänä täynnä lemmikkejä, käenkukkia ja puna-ailakkeja. Samassa puistossa on oja, jonka varrelta löytyi upea keltakurjenmiekka sekä raunioyrttejä (ruotsin- tai rohtoraunioyrtti).

Eräs rantakallio Helsingin Munkkiniemessä tarjoaa yllättäen esittelyn erilaisista minttu/peippi/pillike -tyyppisistä kasveista.

Pillike Munkkiniemen rantakalliolla

Variaatiot lienevät näillä kasveilla yleisiä, niinpä tunnistukset jäivät epävarmoiksi, koska täysin luontoportin kuvia vastaavia kasveja ei löytynyt. Rantakalliot tarjoavat kuitenkin yllättävänkin monipuolisia lajeja aivan Helsingin alueella.

Eräät kaikkein vivahteikkaimmat kokoelmani kukat löytyivät kuitenkin metsälammen sekä yhden metsätien varrelta Salosta: uljas maariankämmekkä, tähtimäinen kurjenpolvi, vivahteikas metsävirna sekä helmeilevä pikkutalvikki. Lisäksi metsälammen rannalla kasvaa runsaasti kihokkeja.

Kuvaukselliset haasteet

Siankärsämö

Kokoelmani alkupään kukkia kuvasin pyöräillessäni Helsingin alueella. Mukanani oli tuolloin vain kännykkäkamera, mistä kameran säädöt ovat hukassa. Niinpä usein kävi

Luhtalemmikki

niin, että tarkennus meni jonnekin muualle kuin piti. Useat kuvat olen sen vuoksi ottanut uudestaan myöhemmin järjestelmäkamerallani. Heinäkuussa otetut kuvat on otettu pelkästään järkkärillä. Erityisen hankalaksi osoittautui keltaisten kukkien kuvaus. Säätöjä piti veivata moneen kertaan, jotta kukat eivät näyttäisi ylivalottuneilta. Varjoisat paikat toivat kuvaukseen oman

Rantakukka. Sorsa osui sopivasti taustalle.

haasteensa. Monet lähitarkennuksistani on tarkoituksella otettu isolla aukolla, jotta kuvaan tulisi kapea syvyysterävyys. Tässä olen ajatellut kuvauksellista puolta, enkä välttämättä ole edes tavoitellut luontokirjan kuvituksen tyyppistä vaikutelmaa lehtinensä kaikkinensa. Tietyt kukat on tosiasiassa helppo tunnistaa pelkästä kukinnosta, mutta lisää syvyyttä olisi jälkikäteen kaivannut erityisesti putkikasvien tunnistukseen, missä lehdet ovat erityisen tärkeitä tunnistuksen kannalta. Projektini aikana onnistuin saamaan iPhotos-kirjastoni täyteen, mikä osoittaa,  että kuvia tuli räpsittyä melko isoja määriä. Säätöjä tuli siis testailtua suuntaan jos toiseen.

 

 

Tohtorityöttömyys

Tämä kirjoitus löytyy myös Facebook-seinältäni 15.5.2017:

Annoin haastattelun Talouselämälle aiheesta tohtorityöttömyys.

Itse haluan tuoda julkisuuteen erityisesti Suomen tieteen kurjan tilan, missä huippututkimustakin ajetaan suruitta alas. Sanomatta jäi, että tutkimusryhmäni oli onnistunut hankkimaan myös huomattavan määrän yksityistä ja/tai EU-rahoitusta, mutta ei silläkään ole merkitystä silloin, kun laitoksen oma strategia painaa enemmän ja ”rönsyistä” halutaan eroon. Tällainen mielivaltainen tieteen alasajo on yksi syy miksi Suomeen tarvittaisiin parempaa tiedepolitiikkaa. Sellaista politiikkaa, joka huomioisi myös tutkimuksen laadun. Ulkopuolisen rahoituksen määrä voisi toimia myös jonkinlaisena mittarina sille, minkälaiselle tutkimukselle on kysyntää.

Lähes 50% työttömistä tohtoreista on pitkäaikaistyöttömiä. Se minuakin ihmetyttää, että tohtoreilla ei ole suurempaa kysyntää yksityisellä sektorilla. Tutkijakoulutuksen tarkoitushan on (joidenkin lähteiden mukaan) tuottaa tohtoreita myös yksityisen sektorin tarpeisiin. Koulutus ei silti käytännössä vastaa yksityisen sektorin tarpeita eikä verkostoituminen yksityisen sektorin suuntaan ole helppoa, mikäli tutkimuskonsortioissa on mukana vain akateemista väkeä.

Oman yritystoiminnan pystyttäminen on yksi ratkaisuista, mutta ideat kypsyvät välillä hitaasti. Mahdollisen uudelleenkouluttautumisenkin kanssa pitää olla myös tarkkana, jotta opiskelu on sivutoimista eikä siten menetä ansiosidonnaisia päivärahoja. TE-toimisto ohjaa ihmisiä kohti passiivisuutta, joten sitä vastan on kaikessa hiljaisuudessa taisteltava.

 

Elämää kuntavaalien jälkeen

Olen ollut poliittisessa toiminnassa mukana vuoden verran. Ensimmäiset vaalit sujuivat ”mukavissa merkeissä”. 143 ääntä ei ole vielä paljoa Helsingissä, mutta oma taustani (yksi vuosi mukana pienpuoluetoiminnassa; ei julkisuutta eikä vaalirahoitusta) huomioiden, tulos on kelpoinen. Vaalikampanjointiin en panostanut rahallisesti lähes lainkaan, joten vaalityöni perustui puhtaasti ihmisten tapaamiseen vaalikentällä, vaalikoneisiin ja someaktiivisuuteen. Joitakin blogikirjoituksia kirjoitin vaalien aikana. Lisäksi lähestyin tuttavapiiriäni vaalikirjein. Painatin myös omia flyereita, joita jaoin vaalikentillä.

Pienpuoluetoiminta on luonteeltaan pitkälti kansalaisaktivismia Suuret poliittiset puolueet ovat institutionaalisia toimijoita, jotka toimivat puoluetuen ja lahjoitusvarojen turvin. Sen sijaan pieni Liberaalipuolue toimii etupäässä oman jäsenistönsä rahoituksella. Koko puoluetoiminta on pyörinyt parinkymmenen aktiivin voimin. Sitä taustaa vasten yksi kunnanvaltuutettu ja neljä varavaltuutettua on hyvä suoritus puolueen ensimmäisissä kuntavaaleissa. Tämä tarkoittaa, että olemme mukana tekemässä kunnallispolitiikkaa kesäkuusta lähtien.

Miksi liityin pienpuolueeseen? Olin syvästi turhautunut nykyiseen politiikan tekoon. Viimeisenä niittinä järjettömät koulutusleikkaukset. Maamme tarvitsisi piristysruisketta ja todellisia rakenneuudistuksia, joita nykyiset puolueet etupiiriensä ja ay-liikkeen liekanarussa eivät kykene tekemään. Oma haluni on tehdä jotain hyödyllistä tämän maan hyväksi. Tällä hetkellä jännitän, osuuko jaossa minulle luottamuspaikkaa Helsingin kaupunginvaltuuston jaostosta tai toimikunnasta (varapaikkoja tarjolla). Neuvottelut tältä osin ovat vielä kesken.

Liberaalipuolueen puoluekokous järjestetään 27.5. Suomenlinnassa, jolloin myös hallitus organisoituu uudelleen. Olen ilmoittautunut olevani käytettävissä myös uudessa puoluehallituksessa.

Maakuntavaalit ovat jo ensi vuonna. Niitä silmälläpitäen on ensi kesänä tarkoituksenani osallistua puolueen iskuryhmän kanssa useampaankin kesätapahtumaan. Suunnitteilla ovat mm. seuraavat tapahtumat.

  • 28.5. Maailma kylässä -festivaalit (Helsinki)
  • 10.6. Porvoon Päivät Suomi 100
  • 13.6. Loviisan juhannusmarkkinat
  • 28.-30.6. Puistoblues, Järvenpää
  • 1.7. Helsinki Pride (kulkue)
  • 7.-9.7. Hangon regatta
  • 13.-16.7. Pori Jazz
  • 20.-23.7. Tall Ships Races, Turku
  • 26.8. Wuosisatamarkkinat, Vihti

 

 

 

 

Suojellaan lähiluonto – rakennetaan rohkeasti tornitaloja

Julkaistu US:ssa 7.3.2016

Kaupungistuminen on globaali ilmiö, jota vastaan ei kannata taistella. Luonnon monimuotoisuuden hävittäminen ihmisen toimesta on globaali ilmiö, jota vastaan on taisteltava kaikin käytössä olevin rauhanomaisin keinoin. Menetettyä luontoa emme saa takaisin.

Tavoitteeni on nostaa ihmisten terveyden ja asumisviihtyvyyden edistäminen Helsingin kaupunkisuunnittelun ja/tai siihen liittyvän keskustelun keskiöön. Luontokontaktit ovat erittäin tärkeitä erityisesti lasten immuunipuolustuksen kehittymisen kannalta. Luonnolla on tutkitusti suotuisia vaikutuksia ihmisten mielenterveyteen. Lähimetsissä leikkiminen, lenkkeily tai koiran ulkoiluttaminen ovat terveyttä ylläpitävää ja edistävää toimintaa. On ekologisesti kestävää, jos asukkaat pääsevät kaupunkialueella helposti luonnon helmaan kävellen tai pyöräillen, eikä heidän tarvitse autoillen kulkea kaupunkialueen ulkopuolelle ulkoilemaan.

Leppävaaran tornitalo

Asuntoja on rakennettava Helsingin niemelle kiihtyvällä tahdilla, jotta asuntopula helpottuu. Samalla on tärkeää, että kaavoitetaan riittävästi moderneja toimistotiloja, jotta tulevat työpaikat sijaitsevat lähellä ihmisiä. Ristiriita on siinä, että Helsingin uudessa yleiskaavassa on lähimetsiä ja muita viheralueita liian suuripiirteisesti merkattu rakentamisen piiriin. Tämä on merkittävin uuden yleiskaavan heikkous. Täydennysrakentaminen on hyvä idea, mutta se on toteutettava nykyisten asukkaiden mielipiteitä kuunnellen ja luontoarvoja kunnioittaen.

Hyvä esimerkki kaupunkilaisten aktiivisuudesta oman asuinalueensa puolesta on Pro Meri-Rastila -yhteisö. Meri-Rastilan rakentamissuunnittelu tähtää alueen segregoitumisen vähentämiseen, mikä on kannatettava asia. Varjopuolena on alueen ylimitoitettu asuntorakentaminen, mikä sellaisenaan toteutuessaan vähentäisi paikallisia viheralueita jopa 28 prosenttia. Tällainen kaupunkisuunnittelu on lyhytnäköistä, koska kasvavalla kaupungilla on suuremmat tarpeet myös ulkoilualueiden suhteen. Aidosti kestävä kaupunkisuunnittelu ei johda siihen, että asukkaat pakotetaan hakemaan luontokontaktejaan kaupunkialueen ulkopuolelta. Viherkatot eivät korvaa menetettyjä maanpäällisiä ulkoilualueita.

Pro Meri-Rastila on esittänyt vaihtoehtoisia ideoita viheralueiden paremmasta hyödyntämisestä. He ovat ehdottaneet, että puisto- ja niittyalueille perustetaan luonnonmukainen ”Syötävä puisto”. Idea on kannatettava, koska luonnonyrttien viljely antaa ihmisille mahdollisuuden laittaa kätensä multaan ja siten hankkia hyödyllistä mikrobistoa vastustuskykyä vahvistamaanLisäksi marjat, hedelmät ja yrtit ovat terveellistä syötävää. Tämäntyyppistä viheralueitten kehittämistyötä pitäisi edistää koko Helsingin alueella.

Vaihtoehtoja tiiviin kaupunkialueen suunnitteluun on. Rakentamista ei saa liikaa säädellä liian tiukoin normein, vaan pitää voida rohkeasti rakentaa jopa 20-25 kerroksisia tornitaloja, jotta rakentamiseen sopiva pinta-ala tulee maksimaalisesti hyödynnettyä. Tyhjiä ja aikansa eläneitä toimistotaloja tulee purkaa ja tilalle on rakennettava entistä korkeampaa. Kaupunki ei saa jarruttaa kehitystä keinotekoisin toimenpitein – annetaan kysynnän ratkaista alueiden kohtalo. Kolmas vaihtoehto viheralueiden säästämiseksi on Helsingin voimakkaampi laajentuminen ulospäin. Kuntarajat ovat keinotekoisia esteitä. Rakennetaan tiiviimpää kaupunkialuetta myös Espooseen ja Vantaalle. Yhteistyössä piilee kestävän kaupunkikehityksen voima.

Miten saamme luontoarvojen puolustajien äänen paremmin kuuluviin rakentamisen huumassa?

Keinoja on monia. Valtuustoon pyrkivä Iltalehden blogisti on lähtenyt sotakirveet heiluen verbaaliseen ”vihersotaan” itse maalailemiaan vihollisia vastaan. Minä sen sijaan en kannata vastaavanlaista populismia ja vastakkainasettelua. Haluan tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen. Käsitykseni nimittäin on, että Hillmanin kuvailemaa yhtenäistä vihollisjoukkoa ei ole olemassa. Kyse on vain siitä, että luontoihmisten on saatava paremmin äänensä kuluviin kaupunkisuunnittelun saralla. Kehotan kaupunkilaisia äänestämään tulevaan Helsingin valtuustoon luonnon ja asukkaiden viihtyvyyden puolesta puhujia!

Kirjoittaja on filosofian tohtori, jonka viimeisin tutkimusprojekti käsitteli allergioiden mekanismeja ja luonnon monimuotoisuutta. Kirjoittaja on Liberaalipuolue – vapaus valita r.p:n hallituksen jäsen ja puolueen kuntavaaliehdokas Helsingissä.

Pro Meri-Rastila on esittänyt vaihtoehtoisia ideoita viheralueiden paremmasta hyödyntämisestä. He ovat ehdottaneet, että puisto- ja niittyalueille perustetaan luonnonmukainen ”Syötävä puisto”. Idea on kannatettava, koska  luonnonyrttien viljely antaa ihmisille mahdollisuuden laittaa kätensä multaan ja siten hankkia terveellistä mikrobistoa vastustyskykyä vahvistamaan. Lisäksi marjat, hedelmät ja yrtit ovat terveellistä syötävää. Tämäntyyppistä viheralueitten kehittämistyötä pitäisi edistää koko Helsingin alueella.

Vaihtoehtoja tiiviin kaupunkialueen suunnitteluun on. Rakentamista ei saa liikaa säädellä liian tiukoin normein, vaan pitää voida rohkeasti rakentaa jopa 20-25 kerroksisia tornitaloja, jotta rakentamiseen sopiva pinta-ala tulee maksimaalisesti hyödynnettyä. Tyhjiä ja aikansa eläneitä toimistotaloja tulee purkaa ja tilalle on rakennettava entistä korkeampaa. Kaupunki ei saa jarruttaa kehitystä keinotekoisin toimenpitein – annetaan kysynnän ratkaista alueiden kohtalo. Kolmas vaihtoehto viheralueiden säästämiseksi on Helsingin voimakkaampi laajentuminen ulospäin. Kuntarajat ovat keinotekoisia esteitä. Rakennetaan tiiviimpää kaupunkialuetta myös Espooseen ja Vantaalle. Yhteistyössä piilee kestävän kaupunkikehityksen voima.

Miten saamme luontoarvojen puolustajien äänen paremmin kuuluviin rakentamisen huumassa?

Keinoja on monia. Valtuustoon pyrkivä Iltalehden blogisti on lähtenyt sotakirveet heiluen verbaaliseen ”vihersotaan” itse maalailemiaan vihollisia vastaan. Minä sen sijaan en kannata vastaavanlaista populismia ja vastakkainasettelua. Haluan tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen. Käsitykseni nimittäin on, että Hillmanin kuvailemaa yhtenäistä vihollisjoukkoa ei ole ole olemassa. Kyse on vain siitä, että luontoihmisten on saatava paremmin äänensä kuluviin kaupunkisuunnittelun saralla. Kehotan kaupunkilaisia äänestämään tulevaan Helsingin valtuuston luonnon ja asukkaiden viihtyvyyden puolesta puhujia!

Kirjoittaja on filosofian tohtori, jonka viimeisin tutkimusprojekti käsitteli allergioiden mekanismeja ja luonnon monimuotoisuutta. Kirjoittaja on Liberaalipuolue – vapaus valita r.p:n hallituksen jäsen ja puolueen kuntavaaliehdokas Helsingissä.

 

 

 

 

Tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan

Julkaistu Liberaalipuolueen Facebook-sivulla 1.3.2017

Tänään, 1.3.2017, on tärkeä ja historiallinen päivä, koska vihdoinkin kauan odotettu tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan. Tasa-arvoinen avioliitto ei ole keneltäkään pois. Päinvastoin, epätasa-arvoisesti kansalaisia kohtelevat lait ovat tahra demokratialle. Tänään Suomi otti siis yhden tärkeän askeleen kohti ihmisten tasavertaista kohtelua.

Hesarin artikkelissa kerrataan homoseksuaalisuuden historiaa. Paljon on tapahtunut edistystä ajan kuluessa suvaitsevaisuuden suhteen. On silti vaikea ymmärtää, että nykyaikanakin on olemassa äänekäs joukko konservatiiveja, jotka haluavat jarruttaa ihmisten tasa-arvoon tähtäävien lakien voimaantuloa. On erikoista, että samaa sukupuolta olevien avioliitot hyväksyttiin Suomea ennen Espanjassa ja Ranskassa, jotka kuitenkin ovat katolisia maita. Kenties tämä kertoo jotain ylipäätänsä uudistusten hitaudesta maassamme?

Ei kuitenkaan anneta minkään häiritä tämän päivän saavutusta, vaan nostetaan yhteismalja tasa-arvolle! Onnea kaikille tuleville homo- ja lesbopareille, jotka nyt avioon astuvat!

#tahdon2013 #avioliittolaki

Aiheeseen liittyvä artikkeli: http://www.hs.fi/paivanlehti/01032017/art-2000005108149.html

Guggenheimin maagiset mustat kuutiot

Julkaistu US:ssa 20.11.2016

Guggenheim-museon uusin rahoitusehdotus on Helsingin kaupunginhallituksen käsiteltävänä jo maanantaina. Siksi on ajankohtaista peräänkuuluttaa järjen käyttöä Helsingin päättäjiltä. Guggenheim Helsinki Tukisäätiön täysin pokkana esittelemä 550 000 kävijän vuotuinen turistiodotus luo täysin epärealistisia mielikuvia museon vaikutuksesta Helsingin talouteen. Ollaanko tässä nyt sortumassa populistiseen johdatteluun asiallisen päätöksenteon sijaan?

Mikä pahinta, näinkin utopistiseen turistimassaan pohjautuvalla talouslaskelmalla museo itsessään olisi todennäköisesti tappiollinen, mistä pitää huolen museon korkeat toimintamenot, jotka ovat 11,6 miljoonaa euroa vuodessa. Myös Grahn-Laasosen lupailema 1,3 miljoonan euron valtiontuki on epävarma, koska Guggenheim Helsinki ei omien kokoelmien puuttumisen takia täytä kriteerejä. Tämä osuus uhkaisi tulla Helsingin kaupungin kontolle.

Miksi  550 000 uuden turistin vierailua Helsingissä voi pitää täysin hatusta tempaistuna toiveajatteluna? Siksi, että Berliinin Guggenheim-museo veti n. 130 000 turistia vuodessa ja Las Vegas n. 150 000-160 000. Nämä määrät eivät kuitenkaan tehneet museoista kannattavia – niinpä ne jouduttiin sulkemaan. Näin tapahtui sellaisissa kaupungeissa, jotka jo ennestään ovat suhteellisen vetovoimaisia. Samaa ei voi sanoa Helsingistä tai Suomesta, joita turistit suorastaan karttavat kansainvälisten vertailujen perusteella.

Tätä taustaa vasten tuntuu varsin epäilyttävältä se tapa, jolla Guggenheim Helsinki Tukisäätiö yrittää rauhoitella ihmisiä,  jotka ovat kyseenalaistaneet säätiön ottaman 35 miljoonan lainan takaisinmaksukyvyn. Säätiö toteaa huolettomasti näin:

Pankki on kiinnostunut ensisijaisesti siitä, että lainan korot pystytään maksamaan. Esimerkiksi lainan korkojen kattamiseen tarvittaisiin vain 175 000 kävijää vuodessa.”

Berliinin ja Las Vegasin esimerkit osoittavat, että pelkkä Guggenheim-brändi ja taide eivät riitä. Bilbaon Guggenheim-museon suosiossa on pitkälti kyse ainutlaatuisesta arkkitehtuurista, mikä on sen vetovoimaisuuden (1 miljoonaa turistia vuodessa) ensisijainen syy. Seinien sisällä oleva taide on toissijaista. Kuvitellaanko täällä Helsingissä nyt siis aivan vakavissaan, että mustat kuutiot merenrannalla olisi jotain niin erikoista ja ainutlaatuista, että turistien määrällä ei olisi mitään rajaa?

Ei ihme, että mukaan yksityisiksi rahoittajiksi on lähtenyt lähinnä sellaisia rikkaita liikemiehiä, joille oman nimen saaminen julkisuuteen ”taiteen ja turismin edistämisen” nimissä on tärkeämpää kuin mahdolliset tappiot, jotka eivät heidän omaa talouttaan kaataisi. Lisäksi rahoittajiksi on ilmoittautunut vakavaraisia yksityisiä säätiöitä ja valtion omistamia firmoja. Huono diili kaikenkaikkiaan, minkä todelliset pääomasijoittajat ovat älynneet ja siksi ovat jättäytyneet pois.

Helsingin kaupungilta odottaisin vastuullisuutta verorahojen käytössä. 80 miljoonan euron investointi ja sen päälle 35 miljoonan euron suuruisen riskilainan takaus sekä tilakustannuksista vastaaminen todennäköisesti rankasti tappiollisessa hankkeessa on erittäin vastuutonta toimintaa.

Miksi emme Helsingissä Guggenheimin sijaan panostaisi enemmän jo olemassaoleviin museoihin? Meillä on jo nyt monipuolinen museotarjonta, jota tuleva Amos Rex täydentää. Museot kuitenkin kärsivät rahapulasta, koska valtionosuudet ovat laskusuunnassa. Kansainvälisten huippunäyttelyiden järjestelyissaä avustaminen – niiden mahdollistaminen – voisi olla sellaista toimintaa, mikä voisi maksaa itsensä takaisin. Muussa tapauksessa julkisen rahan käytölle täytyy olla vankat perusteet. Sanotaan lähtökohtaisesti jyrkkä EI kaikenlaiselle verorahojen riskisijoittamiselle.

Toivoa sopii, että viimeistään Helsingin kaupunginvaltuusto tekee järkevän päätöksen Guggenheim-asiassa. Naulat arkkuun ja haudataan vihdoin viimein koko epätoivoinen projekti. Keskitetään voimamme Helsingin oman brändin vahvistamiseen – mihin ei kuulu kaupunginjohtajan kunniaksi rakennettavat jättimonumentit.

Mikä on biodiversiteetin hinta?

ilkka-hanski
Akateemikko Ilkka Hanskin muotokuva

Lueskelin juuri hiljattain edesmenneen akateemikko Ilkka Hanskin kirjaa, ”Viestejä saarilta. Miksi luonnon monimuotoisuus hupenee?” Kirjan lopussa oli sellaista filosofista pohdintaa luonnon monimuotoisuudesta, jonka haluaisin tuoda muidenkin tietoisuuteen. Miksi Ilkka Hanskin sanoja kannattaisi kuunnella? Ilkka Hanski oli ekologian ja evoluutiobiologian aloilla yksi maailman johtavista tutkijoista. Vaikka hän ei ollutkaan populisti ja siksi ei kenties saavuttanut Suomessa koskaan suurempaa tunnettavuutta kansan parissa, oli hän silti tiedemaailmassa erittäin tunnettu, arvostettu, pidetty persoona ja kiistatta älykkö.

Kirja käsittelee luonnon monimuotoisuutta, minkä Hanski määrittelee näin: Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan elinympäristöjen koko kirjoa ja kaikkia elinympäristöissä eläviä lajeja. Mitä enemmän elinympäristöjä ja lajeja, sitä enemmän monimuotoisuutta eli biodiversiteettiä. Monimuotoisuuteen tulisi laskea mukaan myös perinnöllinen monimuotoisuus.

Taustaa: Elämme kuudetta sukupuuttoaaltoa 

Nisäkkäiden luontainen sukupuuttonopeus maapallolla on 0,05 sukupuuttoa tuhatta lajia kohti sadassa vuodessa. Tämä pysytään arvioimaan fossiililöytöjen perusteella.

dinosaurus
Viides sukupuuttoaalto hävitti dinosaurukset

Lajien sukupuuttonopeus ei kuitenkaan ole aina ollut vakio, vaan maapallon historiasta tunnetaan aikoja, jolloin sukupuuttonopeus on kasvanut poikkeuksellisen suureksi. Sukupuuttoaallolla tarkoitetaan sellaista geologisesti lyhyttä ajanjaksoa, jolloin suurin osa sillä hetkellä maapallolla eläneistä lajeista on kuollut sukupuuttoon. Viides liitukauden lopussa, n. 65 miljoonaa vuotta sitten tapahtunut sukupuuttoaalto vei mennessään yli puolet maapallon lajeista. Maahan törmäsi meteoriitti, mistä seurasi valtava ympäristökatastrofi. Tuolloin dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon.

Tällä hetkellä maapallolla on käynnissä ihmisen aiheuttama kuudes sukupuuttoaalto. Ilkka Hanski on arvioinut, että vähintään kymmenen prosenttia, mutta luultavammin useampia kymmeniä prosentteja maapallolla nyt elävistä lajeista kuolee sukupuuttoon sadan seuraavan vuoden aikana. Määrä on suurempi, jos sademetsien nykyinen häviämisvauhti jatkuu. Nykyinen trooppisten metsien häviämisvauhti on 1% vuodessa. Pahimman skenaarion mukaan – mikä huomio sekä ilmastonmuutoksen, että muista syistä johtuvan lajien uhanalaistumisen –  50% lajeista olisi hävinnyt jo vuoteen 2050 mennessä.

Kannattaako biodiversiteettiä suojella?

Ilkka Hanski muotoilee näin:”Kun lajien merkitystä arvioidaan siitä näkökulmasta, mitä seurausta niiden häviämisestä olisi eliöyhteisön muille lajeille ja ekosysteemin toiminnalle ihmisen näkökulmasta tarkasteltuna, voidaan olla melko varmoja, että monien lajien häviämisellä ei olisi suuria välittömiä vaikutuksia”.

Emme siis pysty etukäteen ennakoimaan, mitkä lajit ovat ”tarpeettomia” ja mitkä eivät. Tämä on ongelman ydin. Hanski jatkaa näin:

”Loppujen lopuksi ei kuitenkaan ole mahdollista myydä tai ostaa koko maapallon luontoa, kuten ei

niitty
Niitty – monimuotoista luontoa

myöskään ole mahdollista mitata rahassa vaikkapa suomalaisen kulttuurin tai peräti väestön säilymisen arvoa.”

”Markkinatalouden ongelma on sokeus rahatalouden rajoille. Yhteiskunnalla ei ole mekanismeja arvottaa hyvää elämää.”

Hanski kiteyttää näin: ”Sellainen hyvän elämän määritelmä, missä luonto on pelkkä reunaehto, sisältää suuria riskejä. Ei ole oikein, että nykyinen sukupolvi määrittelee tulevien sukupolvien hyvän elämän vain omasta näkökulmastaan.”

”Biodiversiteettiä kannattaa suojella ennen muuta siksi, että samalla suojellaan sellaista maapalloa, joka on sekä nykyiselle että tuleville sukupolville hyvä elinpaikka. Yksi syy sille, miksi biologisesti monimuotoinen maapallo on hyvä elinpaikka, on riskien minimoiminen.”

Ilkka Hanski on haastatteluissa myös todennut, että luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on eettinen kysymys. Kulttuuriin ei pitäisi kuulua ajatusta, että luontoon suhtaudutaan välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti.

Lopuksi: mistä kukaan voi tietää, mitä eliölajia ihminen vielä saattaa tarvita pysyäkseen itse hengissä?

 

Ilkka Hanskin jäähyväisluento kiteyttää luonnon monimuotoisuuden.

Kirje kaupunginhallituksen jäsenille Vartiosaaren luonnon puolesta

Hyvä Helsingin kaupunginhallituksen jäsen,

Me allekirjoittaneet luonnon ystävät vetoamme Teihin Vartiosaaren säilyttämisen ja virkistystoiminnan kehittämisen puolesta.

Vartiosaari on ainutlaatuisen kaunis luontokeidas aivan Laajasalon lähellä. Saaren sisäosien koskemattoman luontonsa ansiosta Vartiosaari on tunnelmaltaan täysin kansallispuistoon verrattavissa.

Hyvin harvat kaupunkilaiset ovat Vartiosaaressa käyneet, koska saarelle pääsy on kovin hankalaa. Käsityksemme mukaan monet kaupunkilaiset eivät ole edes tietoisia minkälaisesta luonnontilaisesta paikasta on kyse. Kyseessä on yksi Helsingin monimuotoisimmista luontokohteista. Maaperä on lehtomaisen rehevää. Saniaiset ovat valtavia. On saarnia ja muitakin ikivanhoja puita. Illalla ei liikenteen melu kuulu, on vain uskomatonta lintujen viserrystä. Lepakkojen lentoreitit kulkevat saaren läpi. Tämän lisäksi saari pitää sisällään myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaita alueita, kuten tsaarinaikaisen huvila-alueen.

Biodiversiteetin häviäminen ja lajien kuoleminen sukupuuttoon luonnottomalla nopeudella ovat maailmanlaajuisia ongelmia, mitkä on pysäytettävä. Näkyvän luonnon ohella menetämme jatkuvasti myös mikroympäristöä eli mikrobeja, joissa tulevaisuudessa voi piileä lääke sairauksia vastaan.

Vartiosaaren tulisi olla kaikkien kaupunkilaisten ja turistien helposti tavoitettavissa oleva virkistys- ja luontomatkailukohde, koska luontokontaktit ovat tärkeitä ihmisten mielenterveydelle sekä puolustusjärjestelmälle. Erityisesti nopeasti kasvavassa kaupungissa helposti saavutettavat viheralueet ovat elintärkeitä ihmisten terveyden kannalta.

Vartiosaaren rakentamissuunnitelmasta olisi yllä mainituista syistä luovuttava. Teidän, Helsingin päättäjänä tulisi nähdä, että tällainen kaupungin alueella sijaitseva luontoparatiisi on kansainvälisestikin tarkasteltuna ainutlaatuinen helmi, jota ei kerran hukattuaan saa enää koskaan takaisin. Helsingissä on tilaa rakentaa muualle, jos tahtotilaa vain löytyy – mitään pakkoa ei ole luonnontilaista saarta pirstaloida ja eläimiltä siten elintilaa vallata.

Vetoamme Teihin, Hyvä päättäjä, että äänestätte Vartiosaaren säilyttämisen ja virkistystoiminnan kehittämisen puolesta. Tällä osoitatte, että Helsinki on kaupunkiluonnostaan aidosti välittävä, Pohjolan vihreä kaupunki.

Vartiosaaren luonnon puolesta,

FT Johanna Vendelin, biotieteiden tutkija

Antti Lehto, AMK liiketalouden opiskelija

Päivi Kerko, luokanopettaja ja biologian opettaja

MMM Minna Partti, ympäristöasiantuntija

Vartiosaari – luonnonkaunis kaupunkisaari puskutraktorin reitillä

Vartiosaari on yksi Helsingin monimuotoisimmista luontokohteista. Suurin osa saarta on Helsingin kaupungin omistuksessa, mutta kaupunki on kuitenkin päättänyt sulkea saaren suurelta yleisöltä. Kesällä saarelle toki pääsee yhteysaluksella Hakaniemen torilta kaksi kertaa päivässä, mutta syksyn tullessa ainoa keino päästä saarelle on liftaaminen Reposalmesta saaren asukkaiden venekyytiin. Asukkaat ovat ystävällisiä ja ottavat kyllä mielellään liftarit kyytiinsä, mutta jos heihin ei ole kontakteja, niin aikaa kannattaa varata enemmänkin Reposaaressa oleskeluun siltä varalta, että kyytiä ei aivan heti ilmaannu.

thumb_dsc_0784_1024Avataan Vartiosaari suurelle yleisölle ja kehitetään sitä kaikkien yhteiseksi virkistysalueeksi. Rakennetaan vaikka riippusilta Reposalmesta Vartiosaareen. Eihän rakenneta siltaa kuitenkaan puskutraktoreille.