Poliittinen toimintani

Olen opetusalalla työskentelevä filosofian tohtori  ja  14-vuotiaan tytön äiti. Asun  Etelä-Haagassa ja uusioperheeseeni kuuluu myös puolisoni.

Olen ollut mukana Liberaalipuolue – Vapaus valita r.p.:n toiminnassa puolueen alkutaipaleelta eli keväästä 2016 lähtien. Tällä kaudella olen toiminut Liberaalipuolueen  puoluevaltuuston jäsenenä, Helsingin piirin rahastonhoitajana ja Liberaalinaiset ry:n puheenjohtajana. Olen tällä valtuustokaudella toiminut myös Helsingin digitalisaatiotoimikunnan varajäsenenä.

Haluan edistää talous- ja arvoliberaalia ajatusmaailmaa. Politiikka tarvitsee liberaaleja!

Liberaalipuolue poliittisella arvokartalla 2017

Olen aktiivisesti osallistunut poliittiseen keskusteluun mm. ylläpitämällä viime vuonna Liberaalipuolueen Facebook-sivustoa.  Monet julkaisemani artikkelit saivat tuolloin mukavasti näkyvyyttä ja saivat aikaan vilkasta keskustelua.

Olen yksi  Liberaalipuolueen laatiman  kansalaisaloitteen  allekirjoittajista

Eduskuntavaalien 2019 vaalikojukierros-videon löydät täältä.

Mielipidekijoitukseni : ”Maakuntavaalien kiireinen aikataulu rikkoo räikeästi demokratian perusperiaatteita” Helsingin Sanomissa 9.3.2018 noteerattiin myös politiikkaradiossa. Kirjoitus on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.

Vanhoja Uusi Suomi- blogikirjoituksiani voit lukea täältä.

Tällä hetkellä vaikutan ja jaan ajatuksiani ensisijaisesti Twitterissä.  Mielipiteeni mm. Veikkauksen rahapeliautomaattien poistamiseksi lähikaupoista on saanut laajempaakin kannatusta. Olin ehdolla HOK-vaaleissa keväällä 2020 listalla ”Pelikoneet Pois Prismoista”.

Osuuskauppavaalit 2020

70-luvun hiihtotyyliä

TAUSTAA
Olen kotoisin Suomusjärveltä (Salo), ja olen maatilan tytär. Kirjoitin ylioppilaaksi Nummi-Pusulan lukiosta vuonna 1990, jonka jälkeen muutin Helsinkiin. Heti lukion jälkeen suoritin kemian laborantin tutkinnon ammattioppilaitoksessa. Helsingin yliopistosta muodostui minulle kuitenkin pitkäaikainen opiskelu- ja tutkimusympäristö, josta valmistuin maisteriksi (biokemia) vuonna 2000 ja filosofian tohtoriksi väittelin vuonna 2007 (aihe: astmageeni). Tässä välissä ehdin työskennellä start-up -firmassa (Geneos Oy) reilun vuoden ja tyttäreni syntyi vuonna 2006. Helsingin yliopiston jätin lopulta taakseni 2009, jolloin suuntasin Australian Brisbaneen, Queenslandin yliopistolle tekemään post doc -tutkimustyötä (RNA-geenitutkimus) parin vuoden ajaksi.

Myöhemmin työskentelin kolme vuotta Työterveyslaitoksella (projektit: allergiat, immunologia ja luonnon monimuotoisuus). Tutkijan urani jatko vaikeutui kuitenkin koko tutkimusosaston lopettamisen seurauksena vuonna 2016 valtion säästötoimenpiteiden takia. Nostin tällöin julkisuudessa esille tohtorityöttömyyden. Lisää ruodin teemaa omassa blogissani.

Tämän jälkeen opiskelin  Haaga-Heliassa ammatilliseksi opettajaksi (AmO) ja täydensin Helsingin yliopistossa luonnontieteiden opintojani saadakseni aineenopettajan kelpoisuuden. Toimin tällä hetkellä (helmikuu 2021) espoolaisessa yläkoulussa  kemian ja matematiikan opettajana.

Olen toiminut kahden eri taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana (2014-2016) ja yksityisen tiekunnan taloudenhoitajana (kesästä 2016 lähtien). Liberaalipuolueen aktiivitoiminnassa olen ollut mukana keväästä 2016 lähtien. Pienessä puolueessa saa tehdä monenlaisia tehtäviä. Olen mm. toiminut puolueen ja Helsingin piirin hallituksessa, kirjoittanut puolueohjelmaa, järjestänyt tapahtumia, pitänyt yhteyttä piirijärjestöihin ja ylläpitänyt puolueen Twitter-, Facebook- ja Instagram-tilejä. Olen myös  Liberaalinaiset ry:n yksi perustajajäsenistä. Liberaalinaisten tarkoituksena on hankkia puolueelle lisää naisjäseniä madaltamalla poliittiseen toimintaan osallistumisen kynnystä.

Hakaniemen maalaismarkkinoilla 2017
Kuntavaalit 2021
Helsinki Pride 2017
Tohtori valtuustoon -kampanja 2017
Lex Malmi