Suomen perustutkimus on kriisissä

Olen huolestuneena seurannut koulutussäästöjen aiheuttamia lamaannuttavia seurauksia tutkimusalalla. Säästöt ovat toimineet siten, että yliopistoissa on tehty huomattavia henkilöstövähennyksiä. Professoriliiton tuoreen selvityksen (22.2.2019, kannanotto: Professorivähennykset on pysäytettävä) mukaan vuonna 2018 Suomessa oli 429 professoria vähemmän kuin vuonna 2009. Se on liki 18% vähemmän tieteen ylintä asiantuntemusta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Suomessa tehdään entistä vähemmän perustutkimusta. Toimivaa tutkimusryhmää johtaa professori, joka antaa oppilaitoksessaan ylintä opetusta ja omalla asiantuntemuksellaan vie tutkimusta kohti tulevaisuuden innovaatioita. Pätevällä professorilla on tukenaan laaja kansainvälinen tutkijaverkosto, joka auttaa häntä kehittämään tutkimusta ja omaa tieteenalaansa tulevaisuuden ehdoilla.

Julkisuudessa on usein harhaanjohtavasti väitetty, että henkilöstövähennykset yliopistoissa johtaisivat tehokkuuteen, koska on saatu “löysät pois”. Tämä ei pidä paikkaansa. Jäljelle jäänyt yliopistojen tutkimustoiminta ei toimi enää tehokkaasti. Kun hallitus on kiristänyt rahoitusta, se on samaan aikaan lisännyt poliittista ohjausta, mikä ilmenee kilpailutetun rahoituksen määrän lisäämisenä. Jopa 70% tutkimusryhmän rahoituksesta voi koostua lyhytaikaisesta projektirahoituksesta. Näin suuri kilpailutetun rahan osuus on johtanut siihen, että leijonanosa niin professoreiden kuin päätutkijoidenkin työajasta kuluu hallinnon pyörittämiseen ja uusien hakemusten kirjoittamiseen. Kaikki paperin pyörittelyyn kuluva työaika on pois tutkimusryhmän koko olemassaolon tarkoituksesta – tieteen tekemisestä.

Tutkijoista on tullut pätkätyöläisiä, joiden tulevaisuus on epävarma. Tämä heikentää työssä jaksamista ja motivaatiota. Tutkijoiden muutto ulkomaille onkin kiihtynyt viime vuosina. Kun kysyntää ja arvostusta riittää rajojen ulkopuolella myös muille suomalaisille korkeakoulutetuille, on osaamisvaihtotase kääntynyt negatiiviseksi.

Tieteen kehityssuunta Suomessa johtaa vääjäämättä siihen, että Suomi on tipahtamassa länsimaiden kehityksestä. Meistä tulee perävaunu junaan, jonka veturi löytyy muualta. Tulevaisuudessa lähimmät verrokkimaamme ovat akselilla Puola-Romania. Tämänsuuntainen kehitys on kuitenkin vielä pysäytettävissä. Se vaatii politiikan suunnan muutosta tiedemyönteiseksi. Kyse on arvoista. Ensimmäinen korjaava askel on vähentää keskinäisen kilpailun määrää siirtämällä Suomen Akatemian kilpailtua rahoitusta takaisin yliopistojen perusrahoitukseen. Tutkimusryhmien keskinäistä yhteistyötä on lisättävä, ei keskinäistä kilpailua.

Lahjakkaiden Pisa-tulokset ovat laskeneet – mutta tästä ei saa puhua?

Julkaistu US:ssa 7.12.2016

Peruskoulumme hyvä maine on pitkälti perustunut Pisa-tuloksiin, joita on hehkutettu osoituksena korkeasta koulutusjärjestelmämme tasosta. Syyksi hyville suorituksille on esitetty suomalaisten opettajien korkeaa koulutustasoa sekä ”tasapuolista” julkista koululaitostamme. Suomi loisti Pisassa vielä vuonna 2006. Tämän jälkeen tulosten lasku on ollut dramaattista.

On syytä olla huolissaan poikien ja tyttöjen välisestä tasoerosta sekä heikompien oppilaiden määrän lisääntymisestä, mutta erityisesti haluan tässä käsitellä lahjakkaiden oppilaiden tulosten merkittävää heikkenemistä.

 

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kirjoitti blogissaan:

“Yleensä on uskaliasta tällaisessa tilanteessa nostaa esille nopeasti edistyvien ja erityislahjakkaiden tilanne. Sekin on nyt uskallettava tehdä. Huippuosaajien osuus on Suomessa vähentynyt dramaattisesti. Vuonna 2006 heitä oli 20,9 prosenttia 15-vuotiaista, nyt enää 14,3.

Huippuosaajista kasvaa niitä tulenkantajia, joiden vastuulla tulee olemaan suuri osa Suomen tulevaisuuden rakentamisesta. He tulevat osaamisellaan ja edelläkävijyydellään tuottamaan innovaatioita, uusia myytäviä tuotteita, luonnon hyvinvoinninkin turvaavia keksintöjä ja toimintamalleja ja niin edelleen. Siis työtä, työpaikkoja ja hyvinvointia suomalaisille.”

Huippuosaajien tason laskeminen Pisa-tuloksissa on erityisen selkeä, mutta siitä ei saa silti puhua? Tämä ongelma on siis lakaistava maton alle? Tässä on ehdottomasti asia, josta saa ja pitää voida puhua avoimesti! Suomen koulujärjestelmää on ylistetty tasapuolisuudesta, koska se on huomioinut myös heikoimmat oppilaat. Lahjakkaiden on arveltu pärjäävän muutenkin. Kuitenkin viime vuosien säästötoimenpiteet ovat aiheuttaneet sen, että ryhmäkoot ovat kasvaneet ja erityisopettajien sekä koulunkäyntiavustajien määrää on karsittu. Julkisuudessa saa lukea vanhempien huolestuneita kirjoituksia siitä, miten heidän jälkikasvunsa luokalla ei ole työrauhaa. Pahimmassa tapauksessa lapset saavat koulussa pelätä jopa oman turvallisuutensa puolesta. Myös opettajat, kuten Maarit Korhonen, ovat kirjoittaneet siitä, miten tunnilla saa nykyään enenevässä määrin hoitaa kaikkea muuta kuin opetustehtäviä. Korhonen syyttää vanhempia kasvatustehtävien laiminlyömisestä.

Yksi selittävä tekijä Pisa-syöksykierteelle lienee yhteiskunnallinen muutos asenteissa. Hallitukset ovat jo pitemmän aikaa suhtautuneet välinpitämättömästi koulutuksen tärkeyteen, mistä osoituksena ovat alati jatkuvat koulutusleikkaukset. Luukkainen suhteuttaa hyvin rahasummat: ”Leikkaukset esi- ja perusopetuksen perusrahoitukseen kuntien valtionosuuksissa ovat liki kymmenkertaiset verrattuina perusopetuksen kehittämisrahoihin.”

Signaali ylhäältä alaspäin on se, että koulutusta ei enää nähdä sellaisena kansallisena vahvuutena, johon kannattaisi panostaa. Tämä suhtautuminen näkyy jo tilastoissa: korkeasti koulutettujen osuus koko väestöstä (30-34 vuotiaitten ikäluokassa; luvut Helsingistä) on laskusuunnassa. Vuonna 2011 se oli 54.3% ja 2015 51.7%. Trendi on päinvastainen kuin muissa Pohjoismaissa. Kannattaako koulutus enää? Rankka progressiivinen verotus pitää huolen ainakin siitä, että korkeakoulutus ei monilla aloilla ole mikään tae parempaan elintasoon. Ponnisteluista ei palkita vaan rangaistaan.

Oli syy mikä tahansa – työrauhan, opettajan tai vanhempien tuen puute tai yleinen motivaatiotason lasku – Pisa-tulokset puhuvat karua kieltä. Heikompien määrä kasvaa samalla kun lahjakkaiden tulokset heikkenevät. Suomella, jolla on varaa tukea raskasta teollisuutta useiden miljardien eurojen edestä, on varaa panostaa koulutukseen. Valitettavasti nykyiset päättäjät eivät arvosta koulutusta, mikä on ongelman ydin.

Lahjakkaiden oppilaiden tason laskeminen Pisa-tuloksissa on ongelma, joka vaatii pikaisia toimenpiteitä. Valinnaisuuden lisääminen on oikea suunta. Alueellisia ja koulukohtaisia vahvuuksia, kuten matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen painottamista, on lisättävä. Yksityisopetus tai verkkopohjainen lisäopetus pitää nähdä mahdollisuutena – ei uhkana. Pelastetaan edes lahjakkuus muun maan syöksykierteeltä!